HOLJAA HÖPINÄÄ

Vuosi on jälleen vaihtumassa . Me ajattelemme mennyttä ja luotaamme tulevaa. Katsoessamme taakse, saatamme vaipua murheeseen ja ahdistukseen. Toisaalta voimme nähdä onnea, iloa ja menestystä. Me kaikki voimme nähdä molempien läsnä olon - ilon ja murheen. Kuitenkin me itse päätämme kumpi virta meitä vie. Mikä on oma asenteemme elämään, tulevaisuuteen ja arvoihimme? Se väistämättä ohjaa myös tulevaa - alkavaa vuottamme. Toivon itse pystyväni oikeiden arvovalintojen kautta löytämään elämän virrasta sen onnen ja ilon virtauksen, jolla voin tuottaa iloa ja onnea myös läheisilleni. Tulipa sanottua tosi hartaita sanoja, mutta niin oli tarkoituskin. Olen huomannut - tai tulkinnut ihan päin peetä - että olemme menossa kohti entistä itsekkäämpää ja yksilökeskeisempää yhteiskuntaa, jossa välittämiselle ja läheisyydelle ei ole sijaa. Voin tietenkin olla täysin väärässä, eikä olisi ihme, koska olen väärässä niin kovin monessa asiassa. "Yhteiskunnasta" on tulossa meille se lähin

Suomessa keskustellaan eläkeiästä. Eläkeikää pitäisi nostaa sanovat toiset. Toiset taas hannaavat vastaan. Keskustelua seuratessa tulee mieleen, että onko pääosalle kansalaisista hämärtynyt kokonaan ajatus eläkeiän ja eläkkeelle jäämisen lähtökohdista? Eläkejärjestelmämme alkujuuret ovat 1800-luvulla, jolloin eliniän ennuste oli reilusti alle 50 vuotta. Vuonna 1866 eläkeikä asettui 63 vuoteen, vaikka yleistä eläkejärjestelmää ei vielä tuolloin ollutkaan. Kuitenkin eläkkeiden alkuperäisenä tarkoituksena katsottiin olevan oikeus turvattuun vanhuuteen. Siis eläkkeen tarkoituksena oli turvata ansio vanhuksille kun ei enää pystytty tekemään työtä. Kun kansaneläkelaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1937 oli eliniän ennuste vielä viidenkymmenen vuoden huitteilla ja eläkeikä oli 63 vuotta. Nyt jäädään jos millekin eläkkeelle saman ikäisenä, vaikka eliniän ennuste on noussut kolmella vuosikymmenellä. Jotain on tässä ymmärretty väärin tai minun lukemani Ojalan laskuoppikin on vanhentunut. O

Tämä on Mikkelin kansalaisopiston kirjoituskurssila tekemäni yhteiskunnaliseen ajankohtaiseen asiaan liittyvä eläinsatu. Aikaa annettiin kymmenen minuuttia, joten se on aika nopea tekstin ulos sylkäisy. Metsän laidassa hilleri piipetteli poikasilleen: "Tulkaa nopeasti tien yli - autojen alle ei sovi jäädä - kipin kapin nyt, kaikki pian tänne." Poikaset viilettivät jonossa yli tien. Samaan aikaan Paukkusen Eeva potkuttelee rollaatorillaan kohti keskustaa. Ja voi ei - yksi poikasista on vielä tiellä. Kuuluu IIK!!! Hännän päältä se Eeva survaisi rollaattorillaan ja pikku-hillerin häntään koskee. Kaikki poikaset selviytyvät kuitenkin emon luo tien yli. Emo tutkii huolestuneena pienimmän häntää. "Kyllä nyt on lähdettävä pika pikaa tohtori Kärpän juttusille." Emo nakkaa nuorimman selkäänsä ja muu poikue seuraa vikisten perässä. On se hyvä kun tuo vastaanotto ja ensiapu on tuossa aivan kotikonnuilla - tuo Kärpän kunnallinen terveysasema. Tohtori Kärppä tutkii pienok

Julkaisivat tällai sopivasti kunnallisvaalien jälkeen sitt' aikomuksiaan ihan uudeksi laiksi.... tuolta pylvästalosta kehä ykkösen sisäpuolelta.... näin olin lukevinani lehdestä. Laki pistää uudet kuntapäättäjät miettimään. Tai enpä tiedä onks' sitä niin kauheesti päätä vaivattu ennenkään... nyt uskoisin vielä vähemmän. Voi olla, että joku loukkaantuu kun on yrittänyt niin vaan pirusti, mutta mitään ei ole tapahtunut. Peili on sitt' sitä varten mihin syytä katsoa jos omatunnossa kolahtaa. Tää Mikkelin tuleva eteläinen provinssikin on kunnallisten luottamushenkilöiden mielestä vielä oma kuntansa vuosikymmenen päästä. Niin ainakin antavat ymmärtää. Virkamiehet ovat tiedostaneet asian oikean laidan... kunnajohataja ja talousjohtaja ovat laittaneet työhakemuksia vetämään. Tiedostavat tilanteen... hyvä niin. Apulaiskaupunginjohtajan pestejä ei Mikkelin kokoisessa kaupungissa liene ylen määrin. Tänään Mäntyharjun keskustaa kehitettiin ja mielipiteitä tuotiin esiin oikein kan

Kilpailu on vienyt osalta ihmisistä sen lopunkin järjen päänupista. Tämä ainakin tulee mieleen kun on seurannut mitä ihmiset suustaan suoltavat. Osa seisoo sanojensa takana - osa ei. Suurin osa ei ymmärrä mitä tuli sanottua. Joku tekee väitöskirjaa jostain aivan älyttömästä aiheesta ja kuvittelee olevansa jotenkin fiksu. Toinen yrittää saada lapsenomaisesti huomiota sosiaalisessa mediassa. Jo on aikoihin eletty. Nuori maan johtavan puolueen  polittiikon alku esittää, että "lapsilisät pitää lopettaa, koska se johtaa yhteiskunnalle epäkelpoisen väestön lisääntymiseen"! Julkisuuden hakeminen mitä erikoisemmilla avauksilla johtaa väistämättä entistä sairaampaan yhteiskuntaan. Sananvapaus on oikein. On hyvä asia, että jokainen kertoo mielipiteensä asioista. Niinhän minäkin höpisen tässä aivan turhanpäiväisiä. Tosiasia kuitenkin on , että jossain olemme epäonnistuneet kun joku tällaisia esittää.... eikä häntä vielä ole saatettu hoitoon. Kyllähän me jokin Sote-uudistus tarvitaa

Kansa kävi uurnilla ja kertoi kuka onkaan se, jonka lupaukset miellyttivät eniten. Tulos ei hämmentänyt eikä hämmästyttänyt. Itse en halunnut miellyttää ja käytin euroja kampanjointiin tasan nolla. Omalta osaltani olen tyytyväinen, mutta vaimon puolesta kieltämättä vähän kismittää. Hän olisi oikeasti ollut oiva lisä mäntyharjulaisten asioiden hoitoon. Niin... se totuuden siemen. Löytyykö se tästä koalitiosta? Ollakseni suora ja rehellinen - ei löydy - valitettavasti! Muut voivat olla toista mieltä, mutta tämä on minun totuuteni. Totuus, jota muutan kun totean puhuneeni pehmeitä tai ihan muuten vaan olleeni väärässä. Ydin on siinä, että menestystä saivat hoivan ja vanhusten puolestapuhujat. Ablodit ja kumarrus! Oikeassa ovat nuo kaikki - vanhukset pitää hoitaa ja sote-uudistus on tärkeä. Miten hitossa kaikki se makseetaan? Se unohtui enemmän kuin kaikilta - ymmärrettävästi. Ei nimittäin ole niitä helpoimpia yhtälöitä.... taitaa olla useamman asteen yhtälö tämä.... ja vaikka lähihoi

Vaalit ovat saaneet sanomalehtien "Lukijalta-palstat" täyteen kirjoituksia. Pääasiassa näkemyksiään tuovat julki kunnallisvaalien ehdokkaat. Se asiassa ihmetyttää, että missä he kaikki ovatkaan marraskuusta alkaen seuraavat neljä vuotta. Valituiksi tulevat ovat omasta mielestään saaneet valtakirjan asioiden pähkäilyyn vuosiksi eteen päin. Ne taas, jotka eivät tule valituiksi ajattelevat, että olkoon. Kansassa on joku vika kun ei huomannut äänestää minua, olenhan sieltä fiksummasta päästä - ainakin omasta mielestäni. Kummitäti Pelkosenniemeltä on muuten aivan samaa mieltä - vaikka ei ole läheskään niin fiksu kuin minä! Asia ei valitettavasti ole niin yksnkertainen kuin miltä minä näytän. Tuntuu, että kansa valitsee yhteisiä asioitamme hoitamaan ne, jotka lupaavat eniten. He myös tunnetusti tekevät vähiten. Hämäläisenä ei voi Savossa ruveta puhumaan heimojen välisistä eroista, joten todetaan Seppo Rätyä mukaillen ja maata vaihtaen.... "Kyllä Kreikka on paska maa"!

Me suomalaiset muutumme ja "kehitymme". Pisa-tutkimuksissa olemme maailman huippua. Koulutuksemme on siis huipputasoa. Jotain on kuitenkin menossa päin sitä niin kuuluisaa "männikköä" tai "prinkkalaa" sanois' turkulainen. Olemme vieraantuneet ympäristöstämme, yhteisöllisyys on vähentynyt vaikka vapaa-aika on lisääntynyt. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan työttömien kotitaloudet saavat vapaaehtoisapua vähemmän kuin työllisten... eläkeläisten ja pitkäaikaissairaiden kotitaloudet saavat vapaaehtoisapua vähemmän kuin kotitaloudet keskimäärin. Mistä tämä kertoo? Mielestäni siitä, että meistä on tullut itsekkäitä - oman etumme tavoittelijoita. Saatan olla täysin väärässä, mutta tämä ajatus väkisin hiipii mieleen. Sosiaalisen pääoman (sosiaaliset verkostot, vastavuoroisuuden normit, luottamus) on sanottu olevan kansalaisyhteiskuntamme tärkeimpiä käsitteitä, mutta se jakaantuu väestössämme ihmeellisen epätasaisesti. Tilastokeskus artikkelissaan hiema

Kansamme on jälleen menossa vaaliuurnille. Päättämään siitä kuka yhdistää kuntia ja käyttää juustohöylää seuraavan nelivuotiskauden. Niin ja tietenkin luo meihin uskoa tulevaisuuteen. Osaa ja uskaltaa päättää vaikeista asioista, joita on kiistatta edessä. Kansalaiset ryhmittyvät joukkueksi - puolueittain. Osa vaihtaa joukkuetta taas tulevankin kauden aikana ja alkaa pelaamaan "omaan maaliin" - kuntalaisten etu mielessä tietenkin. Ainakin näin on hyvä asia selittää itselle, että ei aivan tollona pidä itseään. Muiden mielipiteellä ei tässä asiassa ole sitten mitään tekemistä - se olkoon jämpti. Puhutaan toreilla ja turuilla. Puhutaan siitä mitä ei saa tehdä. Ei saa vähentää sieltä, eikä täältä. Koulutus on pidettävä samalla tasolla, vanhusten hoidosta ei saa leikata. Harva puhuu siitä mitä tulisi tehdä. Ovathan jotkut toki kertoneet, että pitää lisätä sitä sun tätä. Kukaan vain ei kerro mistä aikovat ottaa rahat, kun kirstun pohjimmaisia kaavitaan kreikanlaivaan. Se on turha

Me ihmiset olemme omalaatuinen sekoitus luontoa ja luonnottomuutta. Tähän olemme päätyneet varmaanikin vuosituhansien evoluution tuloksena. Sääli sinänsä. Lajilla olisi ilmeisesti ollut mahdollisuus kehittyä myös toisin, mutta näin on käynyt. Perään on turha huudella. Loistaa kuin pitsikauppiaan takavalot Ristiinan suoralla.  Sinnehä tuo männ', mutt' hhuomeenna on Khela auki - vai onko sittenkhää? Kuka tietää? Me kansalaisina odotamme palveluja - itseasiassa me vaadimme. Me haluamme kaiken - nyt ja heti. Eikö kukaan ole kertonut tälle vaatimattomalle kansalle, että nyt ei voi saada - tilipäivä on vasta huomenna, jos on. Isämme ja äitimme rakensivat tämän maan "tuhkasta" sotien jälkeen. Viisikymmenluvulla syntyneet ovat saaneet kuulla tarinoita sodasta, vapaussodasta - toiset kapinasta - yleislakosta ja kuusi päiväisestä työviikosta. Niin minäkin. On ollut kunnia kuulua tähän kaartiin. Nyt me kannamme työllä ansaitut isiemme säästörahat Olympuksen alttareille Kr

Elämässä on hienoa oivaltaa, että uudet asiat antavat aivan uudenlaisia "nautintoja". Viimeisen vuoden aikana olen toteuttanut jotain sellaista mitä en ole ennen tehnyt tai siitä on vuosikymmeniä aikaa. Tämän kun tekee lähes kuusikymppisenä niin jotkut sanovat hulluksi. Itse asiassa saattavat olla oikeassa, mutta nautinnot ovat samaa luokkaa - mahtavaa - Yes! Viime syksynä menin pitkästä aikaa mukaan yhdistystoimintaan liittymällä paikallisen Suomen Ladun jäsenyhdistyksen - Mäntyharjun Reissupolku - jäseneksi. Työskentely ja mukana olo innostavassa porukassa on ollut antoisaa. Lisäksi liittyminen Mäntyharjun Kameraseuraan on antanut elämyksiä ja rohkeutta valokuvausharrastukseen. Ensimmäisen valokuvanäyttelynkin sain onnistuneesti pidettyä Miekankosken kahvilan tiloissa elokuussa 2012. Uusi näyttelytila on jo varattu Mäntyharjun kirjastoon maaliskuulle 2013. Yhdistystoiminnalla ja sen yhteisöllisyydellä on paljon annettavaa myös tulevaisuudessa - uskon näin. Kehoitankin kai

Yhteiskuntamme elää parhaillaan suurinta murroskautta sitten toisen maailmansodan. Eurooppalaista liittovaltiota rakennetaan ja maamme julkishallinto kuntauudistuksineen ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Pieni kansalainen on ihmeissään - eikä ihme. Laivasta on peräsin hajonnut, kompassi heitetty yli laidan, kapteeni on menettänyt järkensä ja kolmen pohjakosketuksen jälkeen laiva täyttyy vedellä huimaa vauhtia. Kyllähän siinä matkustaja-kansalainen pelastusliivejä pukiessaan on ihmeissään kun pelastuveneetkin jätettin jostain kumman syystä Ateenan satamaan Kreikassa. Meillä suomalaisilla on perustuslaki, jonka mukaan valta kuuluu kansalle. Tämän pitäisi toteutua niin kunnallisella kuin valtion hallinnon puolellakin. Onko asioiden laita kuitenkaan näin? Mielestäni mikään ei toteudu niin kuin ovat viisaat taannoin ajatelleet. Virkamiehet ovat johtaneet tätä yhteiskuntaa ennen kaikkea kunnallisella tasolla jo pitkään. Luottamushenkilöillä - valtuustot ja lautakunnat - ei ole tänä pä

Hanget hupenevat, keväinen maa alkaa näkyä paikka paikoin. Talven selkä on taittunut ja ihmismielikin kaipaa liikettä, luontoa, metsää, hiljaisuutta. Kulunut vuosi on opettanut ihmispoloista. Tuloksena tietoisuus siitä, että luonnossa on kaikki se mitä tarvitsemme.... tai ainakin miltei kaikki! Asetin itselleni tavoitteen: "Löydä itsesi - hae voimasi metsästä".  Olipa filosofinen tavoitteen asettelu. Itsensä löytäminen saattaa olla aivan utopiaa, mutta voiman hakeminen metsästä on selkeämpi tavoite. Osa tämän kaltaista retkeä on sen suunnittelu. Retkikumppanit? Olen vaeltanut yksin, kaksin ja porukassa. Yksin vaeltaessa ovat keskustelukumppanit vähissä, kuten myös riitakumppanit. Kaksin molemmat tunnistettavissa, porukassa ei oikein aina tiedä kuka käskee ja missä mennään. Kun ei tiedä mistä tällaisen retken suunnittelun aloittaisi niin ajattelin kansallispuistojen yhtävänä, miltei bongarina ruksata kartalta viisi kansallispuistoa: Koli - Tiilikkajärvi - Hiidenportti -

Kevättä pukkaa vauhdilla. Hankipeite ohenee ja jäällä liikkuminen on kohta puoliin näiltä jäiltä ohitse. Kameraa ulkoiluttaessa huomasin kuinka paljon sitä lunta joihinkin notkelmiin onkaan kertynyt.  Joutsenetkin ovat palanneet meitä ilahduttamaan. Ja ne kakkaa sinne veteen. Kevään merkki on myös koirankakkakirjoittelu. Koira on ollut ihmisellä kotieläimenä useamman tuhat vuotta ja joka vuosi huomataan uudelleen, että koirahan paskoo ulos. Sinänsä oiva havainto. Jokainen koiranomistaja pitänee huolen, että kakkajätökset eivät jää kävely- ja pyöräteille. Tämä lienee olevan kaikille selvä. Se, että lasten ulkoiluttamista pitäisi rajoittaa, kun koirankakkaa on ulkona on aivan uusi ilmiö ja antaa tosi urbaanin keskustelualustan meille maalla asuville. Siinä on taas jokin sellainen juttu mikä ei Makelle jostain syystä avaudu. Eivät ne kyllä kaikki muutkaan avaudu - kuten ei pääministerin"absoluuttinen faktakaan". Mikä on oikein ja mikä ei ole oikein rakentuvat meille ihmispolo

Talven selkä on sitten taittunut ja lumihanget hupenevat vauhdilla samoin kuin tänä talvena hyvin ohueksi jäänyt järvien jääpeitekin. Ei aikaakaan kun sukset saa vaihtaa polkupyöriin ja liikunta saa taas uusia muotoja. Pidentyvä päivä ja valoisammat illat antavat hyvän mahdollisuuden nauttia keväisestä luonnosta. Tuossa talven aikana kun tuli hiihdeltyä sekä tuollaisilla nykysuksilla että vanhoilla huonosti tervatuilla puusuksillakin. Silmä ja korva havannoi muutaman aikaamme hyvin kuvaavan asian. Meidän on keksittävä "pyörä uudesti" miltei joka vuosi! Miksi ihmeessä? On tietenkin totta, että uuden valmistaminen, markkinointi ja myyminen tuo meille työtä ja toimeentulon. Silti sitä on ruvennut ihmettelemään - miksi hitossa sukset ja monot pitää keksiä joka vuosi uudelleen? Sama koskee miltei kaikkea - kännyköitä ja tietomasiinoita myöten. Se on vaan semmonen homma, että 60-luvun puusuksilla ja bambusauvoilla pääsi aivan yhtä lailla hiihtäen Suopeltoon mehulle. Ihmetystä s

Suomen tasavallan kahdestoista presidentti aloittelee kohta virkakauttaan. Toinen kerta toden sanoi ja valinta oli selvä jo ennen vaaleja.  Hyvä kuitenkin, että vaalit käytiin. Kansa sai sanoa mielipiteensä, mutta olennaisinta oli havaita uudenlainen vaalitaistelu. Ei mollattu vastustajaa - pikemmminkin kisattiin siitä kuka osaa toimia fiksuiten vaalikeskusteluissa. Hyvä näin. Pelin makua ja politiikkaa nähtiin heti vaalien jälkeen. Asetelma ja arvokeskustelu myös vaaleissa olisi ollut aivan toisentyyppinen mikäli julkisen sektorin uutiset uudesta kuntakartasta ja puolustusvoimien supistuksista olisi tuotu julkisuuteen viikkoa ennen kuin presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys alkoi - eli heti uudenvuodenrakettien laskeuduttua maahan. Huolimatta siitä, että presidentillä ei ole osaa eikä arpaa näihin juttuihin - vaikka puolustusvoimien ylipäällikkö onkin. Enemmän huomiota maailmalla olisi saatu Haaviston valinnasta - se on selvä. Onko kuitenkaan tavoiteltavaa voitt