Kevättä pukkaa vauhdilla. Hankipeite ohenee ja jäällä liikkuminen on kohta puoliin näiltä jäiltä ohitse. Kameraa ulkoiluttaessa huomasin kuinka paljon sitä lunta joihinkin notkelmiin onkaan kertynyt. Joutsenetkin ovat palanneet meitä ilahduttamaan. Ja ne kakkaa sinne veteen.
Mikä on oikein ja mikä ei ole oikein rakentuvat meille ihmispoloisille mielenkiintoisella tavalla. Toisinaan väitellään siitä, että saako tässä uittaa hevosia tai koiria. Tästä väitellään yleensä kesäisin - harvemmin talviaikaan! Toisinaan kissa on vapaana olessaan käynyt meidän terassilla. Joskus taas pihalla on liikaa romuja tai komposti haisee. Loppujen lopuksi romuja ei ole välttämättä liikaa pihalla - ei edes tarpeeksi ja loppujen lopuksi kompostikaan ei haise.
Kaikkein kauhein juttu on kuitenkin kun jossain on nähty susi tai peräti karhu. Karhusta ei olla huolissaan kakkaläjien takia - ei vaan sen takia, että se syö ihmisiä. Voe herranjestas.
Nyt tuli vielä rikottua yhtä niistä kymmenestä käskystäkin kaiken huipuksi. "Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä' turhaan lausuu..." ... vai miten se meni. Tämäkin vielä!
Karhuhan on tappanut tai vahingoittanut ihmistä viimeisen sadan vuoden aikana muutaman kerran. auto sen sijaan vahingoittaa joka päivä ja myös tappaa. Tällä logiikalla autot pitäis kieltää. Onks' järkee! Eiks' oo sikamakee logiikka sanonpahan vaan.
Kunta rakentaa Mäntyharjuun sijoittuneille maahanmuuttajille oikein oman keskuksen - entisen nuorisotalo Kompan tiloihin - olen lukenut. Voi älynystyrä tätä touhua. Sopeuttaminen mäntyharjulaiseen elämänmenoon onnistuisi kyllä parhaiten saamalla uudet mäntyharjulaiset mukaan paikalliseen toimintaan. Laitettaisiin nekin rahat pitäjän oman yhdistystoiminnan kehittämiseen, jotta uudet jäsenet voitaisiin ottaa mukaan toimintaan. Eristämällä ei tässä onnistuta. Sainpas sanottua!
Ajatus on yhtä hyvä kuin taannoinen ministerin vihkimän koulun nimi. Uusiks meni sekin.
Haittaaks' se?
Kevään merkki on myös koirankakkakirjoittelu. Koira on ollut ihmisellä kotieläimenä useamman tuhat vuotta ja joka vuosi huomataan uudelleen, että koirahan paskoo ulos. Sinänsä oiva havainto. Jokainen koiranomistaja pitänee huolen, että kakkajätökset eivät jää kävely- ja pyöräteille. Tämä lienee olevan kaikille selvä. Se, että lasten ulkoiluttamista pitäisi rajoittaa, kun koirankakkaa on ulkona on aivan uusi ilmiö ja antaa tosi urbaanin keskustelualustan meille maalla asuville. Siinä on taas jokin sellainen juttu mikä ei Makelle jostain syystä avaudu.
Eivät ne kyllä kaikki muutkaan avaudu - kuten ei pääministerin"absoluuttinen faktakaan".
Mikä on oikein ja mikä ei ole oikein rakentuvat meille ihmispoloisille mielenkiintoisella tavalla. Toisinaan väitellään siitä, että saako tässä uittaa hevosia tai koiria. Tästä väitellään yleensä kesäisin - harvemmin talviaikaan! Toisinaan kissa on vapaana olessaan käynyt meidän terassilla. Joskus taas pihalla on liikaa romuja tai komposti haisee. Loppujen lopuksi romuja ei ole välttämättä liikaa pihalla - ei edes tarpeeksi ja loppujen lopuksi kompostikaan ei haise.
Kaikkein kauhein juttu on kuitenkin kun jossain on nähty susi tai peräti karhu. Karhusta ei olla huolissaan kakkaläjien takia - ei vaan sen takia, että se syö ihmisiä. Voe herranjestas.
Nyt tuli vielä rikottua yhtä niistä kymmenestä käskystäkin kaiken huipuksi. "Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä' turhaan lausuu..." ... vai miten se meni. Tämäkin vielä!
Karhuhan on tappanut tai vahingoittanut ihmistä viimeisen sadan vuoden aikana muutaman kerran. auto sen sijaan vahingoittaa joka päivä ja myös tappaa. Tällä logiikalla autot pitäis kieltää. Onks' järkee! Eiks' oo sikamakee logiikka sanonpahan vaan.
Kunta rakentaa Mäntyharjuun sijoittuneille maahanmuuttajille oikein oman keskuksen - entisen nuorisotalo Kompan tiloihin - olen lukenut. Voi älynystyrä tätä touhua. Sopeuttaminen mäntyharjulaiseen elämänmenoon onnistuisi kyllä parhaiten saamalla uudet mäntyharjulaiset mukaan paikalliseen toimintaan. Laitettaisiin nekin rahat pitäjän oman yhdistystoiminnan kehittämiseen, jotta uudet jäsenet voitaisiin ottaa mukaan toimintaan. Eristämällä ei tässä onnistuta. Sainpas sanottua!
Ajatus on yhtä hyvä kuin taannoinen ministerin vihkimän koulun nimi. Uusiks meni sekin.
Haittaaks' se?
Kommentit
Lähetä kommentti