HOLJAA HÖPINÄÄ

Tietokoneen käytöstä on tullut tämän päivän ihmisille välttämättömyys -  kuin elinehto. Kyllä näin on pakko todeta kun Lipposen Paavonkin oli pakko mennä Facebookiin. Kaikkea se presidenttiehdokkuskin teettää. Läppäri toimii päivän lehtenä, tv-ruutuna, pankkiautomaattina, keskustelukanavana, keittokirjana ja ties minä. Ihmiset keskustelvat ristiin rastiin maapallon kaikilta kolkilta toistensa, tuttujensa ja vieraidensa kanssa. Sanomat ovat lyhyitä. Viestiketjuissa sanat ja ajatukset poukkoilevat. Nettitreffeillä ihmiset saavat jo ties mitä orgasmeja. Suorassa lähetyksessä jotkut päättävät päivänsä - vaikkapa hirttämällä - todellista reality-sarjaa siis. On kuin sanoma puuttuisi. Ihmisten välillä ei ole lämpöä - ei kosketusta. On kuin kone olisi keskustelukumppanimme, rakastettumme, ystävämme, vihollisemme, riitelykumppanimme. Parhaassa tapauksessa - tai pahimmassa - väittelemme itsemme kanssa. Välillämme on kuitenkin tämä kone. Itsekin parhaillaan kirjoitan, sitten pysähdyn ja

Valtakunnan poliittiset päättäjät ovat - sen minkä tekstiviestikohuiltaan, lautakasoiltaan ja Kreikan sijoituskiireiltään ehtivät - ottaneet "sydämen asiakseen" myös paikallishallinnon kehittämisen. Ennen kaikkea kuntaliitokset ovat olleet se viisasten kivi, jolla on ajateltu pelastaa Suomi suomalaisille ja taata palvelut tulevaisuudessa. Valtakunnan raja 1743 - 1809 Liitoksista sinänsä on tullut itsetarkoitus. Se mitä sillä saavutetaan tuntuu tänä päivänä olevan vähän niin ja näin! Onhan se kiva kun saa opetella paikkakunnatkin uusiksi vielä vanhoilla päivillään. Raasepori, Akaa - nimiä historian lehdiltä. Suomessa oli vuonna 1937 yhteensä 602 kuntaa - osan veivät veli venäläiset sitten seuraavalla vuosikymmenellä. Kuntien määrä on voimakkaasti laskenut ja nyt niitä on 342 - ensi vuonna kuusi vähemmän. Kunnat käyttävät suomessa noin 32 miljardia euroa palveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen vuositasolla. Se iso kasa euroja - ja uppoaa muuten esimerkiksi Kreikkaan

Ei vois' ennakkoon mitenkään arvata mikä avaa kuntalaisten "keskusteluhanat". Ei ole kysymys loma-asuntomessujen päätösraportista, joka on kauniisti ja siististi tehty - viimeisellä sivulla on sitten se, joka ei kuntalaisia kiinnosta - se on se lopputulema - 800.000 euroa. Olihan se kuitenkin hyvää mainosta - ihan telkkariin päästiin - ministeritkin kävi Kreikka-kiireiltään piipahtamassa. Oli siinä se hyvä, että yli kymmenen kilometriä pitkän Pyhäveden kivikkoisin ja matalin ranta saatiin asutettua. Ihan helpolla siitä ei ilman messuja olis kukaan pystynytkään tontteja myymään! Soutuveneelläkin on täys työ selvitä rantaan kun on pari sataa metriä yhtä kivikkoa. Mutta eihän sitä tiedä muut kun ne, jotka ovat siitä vesitse liikkuneet. Mutta se keskustelunaihe! "Niin kuulkaas se on niim maan perusteellisesti kunnan väärillä plaseilla varustettu koulu... äläkäs siinä yhtään naura... totta se on" sanois Reinikaisen Artturi. Eikä se, että net' plasit puhu

Me suomalaiset olemme siitä hyvässä asemassa, että ikivanha maan tapa suo meille mahdollisuuden käyttää monipuolista luontoamme. Kulkea luonnossa jalan, hiihtäen, pyöräillen riippumatta siitä kuka on maa-alueen haltija tai omistaja. Voimme poimia marjoja ja sieniä sekä kalastaa. Näin oikeudenmukaista järjestelmää ei ole kaikkialla - olkaamme siis tyytyväisiä ja ylpeitä esi-isiemme arvovalinnoista. Voimme myös leiriytyä tilapäisesti, mikäli emme aiheuta haittaa maa-alueen haltijalle tai omistajalle. Jokamiehen oikeudet ovat viime vuosina puhuttaneet kansalaisia. Jotain lienee menossa vikaan, koska eihän sitä  savua ilman tulta. Paljon keskustelua on aiheuttanut ulkomaalaisten oikeus näihin jokamihenoikeuksiin. Lain mukaan ne kuuluvat myös heille. Tämän keskustelun keskipisteessä ovat lähinnä olleet Aasiasta tänne varta vasten tuotetut marjanpoimijat. Muistettakoon kuitnekin, että marjasadostamme jää metsiin silti yli 90%! Se, että ryhmä kommandopipoisia tummahipiäisiä poimijo

"Kannattais varmaan käydä tohtorin tykönä" totesi vaimo tuossa muutama päivä sitten - vai oliko se eilen? "Muistissasi on oikeesti jotain vikaa - kannattais tutkia" hän jatkoi. Siis onko se jokin orastava Alzhaimer tai se Harley Parkinson?... mutta eihän minulla ole moottoripyörääkään. Kaipa sekin - muisti siis - huononee vanhemiten. Kuten niin moni muukin. Maito alkaa tuoksuakin aivan erilaiselta parin viikon päästä, silakoista puhumattakaan. Itse olen kyllä vielä toistaiseksi sillä kannalla, että muisti se vaan paranee... kuten viini vanhetessaan. Muuttuuhan se tietenkin valikoivammaksi - selektiiviseksi sanoisi kirjanoppinut. Minäkin muistan hyvin kuka voitti Tokion olympialaisissa keihäänheiton ja kuinka Cassius Glay löi Sonny Listonin, Virenin juoksuista puhumattakaan. Muistan ne ensi treffit vaimon kanssakin. Se oli siellä kioskilla. Kumpikin seisoimme eri kioskilla ja ihmettelimme tahollamme:  "Missähän pirussa sekin viipyy, taisin mennä jotenkin h

Elettiin 1970-lukua kun hankin kameran. Canon AE-1 ja pari objektiivia. Kamera, joka on varmaan on top-5:ssa kinofilmikameroiden osalta vielä tänäänkin. Muistan kuinka Finlaysonin kamerakerhon tiloissa Forssan Koulukadun kellaripimiössä harjoittelin kehittelemään kuvia. Filmien kehittäminen ja kuvien teko oli monivaiheinen työ, jonka onnistui usein pilaamaan pienelläkin huolimattomuudella. Onnistuneen kuvan takana oli aina paljon työtä, useaaman vaiheen onnistuminen. Eniten ehkä harmitti möhliminen alkuvaiheessa - filmin kehitys meni pieleen = kaikki oli pielessä. Se opetti nöyräksi - opetti kunnioittamaan valokuvaa. Tänä päivänä voi tunnin lenkillä ottaa pari-kolmesataa kuvaa. Deletoi niistä ensin 90% ja työstää loppuun viisi - mukamas parasta. On homma muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. Helpommaksiko?   Itse asiassa ei! Edelleen se virheen aiheuttaja on siellä kameran takana. On helpompi näpytellä kuvia, vaikeampi kuitenkin valita ja löytää se oikea - muka se hyvä kuva. It

Ajelin aamulla valtatietä 12 kohti Tamperetta - Nääsvilleä siis - ja kuta kuinkin Hämeenkosken paikkeilla oli supikoira auton alle jääneenä keskellä tietä. Muutama sata metriä oli saman kohtalon kokenut kissa. Varmaankin jostain tienvarren taloista hiirepyydystysreissulla joutunut päätepysäkilleen. Mielessäni siinä ajattelin, että onpa outo päälleajaja - tai todennäköisesti kaksi - kun ei ole edes pysähtynyt. Eipä silti - en pysähtynyt minäkään. Laitoin radiota pykälän kovemmalle ja unohdin poloiset - supin ja katin. Takaisin ajellessa muutamaa tuntia myöhemmin ajattelin, että ovatkohan katti ja supi edelleen tiellä. Samalla mietin, että miksiköhän päälleajaja ei ole pysähtynyt korjaamaan aiheuttamaansa. Siihen voi tietenkin olla monta syytä... "Mitä jos se ei olekaan kuollut... mitä mä sit teen... sehän puree mua" tai "Eihän siihen voinut pysähtyä... se olisi ollut vaarallista... jokuhan olisi ajanut päin mun pemaria" tai ehkä "Jos joku näkee... nehän v

Muistan kuinka joskus muinoin... taisi olla vuosi 1982 tai 1983... no ihan sama... mutta oli elokuu ja puuskutin Juha Miedon (= suomalainen hiihtolegenda) perässä Helsinki City Maratonin viimeistä kilometriä... aivan Olympiastadionin liepeillä... Yritin saavuttaa tuota jättiläistä edelläni... olin suoraan sanottuna aivan poikki. En saavuttanut Mietoa, maalin kylläkin... kello pysähtyi muistini mukaan aikaan 3:10:53.... siinä oli kaikki kohdallaan kun Ulla-vaimo vielä oli stadionilla vastassa... maraton oli taitettu... olo oli fantastinen. Tämän jälkeen kävin Helsingissä vielä toistekin ja hölkkäilin pitkin metsäpolkuja vuosia, mutta tuo ensimmäinen "puristus" on unohtumattomana jäänyt mieleen. Aloittaessani taas kuntoni kohentamisen vuosien tauon jälkeen huomasin, että mikään ei ole kuin ennen... jalka ei nouse... sydän hakkaa... hengitys ei kulje... Mikä helvetti tähän kroppaan on tullut kun se ei toimi enää kuin ennen? Houkuttelen tyttäret (22 v ja 20 v) urheilukent

Se on hurahtanut uskoon! Tarkoittanee kuta kuinkin sitä, että yhteiskunnan hyväksymällä tavalla tulee hulluks'. Ja sitähän voi hurahtaa niin monin tavoin. Itse hurahdin muutama vuosi sitten golfiin. Se on sitä kun kuljetaan mailakärryjä perässä vetäen pitkin pellonlaitoja ja metsiä. Yritetään lyödä sitä pientä palloa melkein yhtä pieneen reikään. Ollaan niin "Taigereita" kun joskus (=erittäin harvoin) onnistutaan. Enimmäkseen ei onnistuta. Arnold Daly on osuvasti sanonut: "Golf muistuttaa rakastumista. Jos et ota sitä tarpeeksi vakavasti ei siitä ole mitään iloa, mutta jos otat, se särkee sydämesi." Näinhän siinä kävi. Putti, draivi, svingi ja chippi olivat miltei yhtä usein mielessä kuin entisellä miehellä "se"! Onneksi hurhahdukset tuppaavat vähän silleen tasaantumaan. Näin on käynyt minullekin golfissa. Nyt en näe unia upeista draiveista, mutta nautin golfista. Hyväksyn sen, että toivomani pallon lentorata todennäköisesti poikkeaa siitä tote

Suomalaiset valitsevat jälleen tulevana keväänä isänmaalleen päämiestä - presidenttiä siis! Puolueet ovat kilpaa ehdokkaita nimenneet, toiset yksissä mielin - toiset yhteisesti yhdestä ehdokkaasta valiten. On Saulia, Paavoa (ihan tuplaten) jne.... Kampanjat ovat alkaneet, vaikka todennäköisesti turhaa eurojen tuhlausta. Niinistö tullee olemaan Suomen seuraava presidentti "Muumi-mamman" jälkeen. Kolmas puolueensa edustaja valtakunnan päämiehenä (aik. Svinhufvud & JKP).  Älkäämme kuitenkaan unohtako, että Sauli on kansanedustaja! Usein presidentti ei ole ollut kansanedustaja!! Muistakaapa vain Lauri Kristian, Carl Gustaf Erik, Mauno I, Martti I "Sahtivaari" jne... Siis ei nuolaista ennen kuin "valitaan"!! Kukapa sieltä voisi tulla "puskista" kuin "Tankki-Salonen" ME-juoksussaan 1950-luvun lopulla. Pekka Haavisto - ei - puoliso miellyttää vain 72% suomalaisista... Urpo Leppänen - ei - nukkunut pois.. Seppo Liitsola - ei - valmensi

Tämä ei ole muistopuhe Heimolle.  Pohdin kuulunko hämäläisten heimoon, vaiko savolaisten? Hitaat hämäläiset, vilkkaat karjalaiset, jäyhät pohjalaiset, puheliaat savolaiset... Onko näitä? Heimoyhteiskunnasta kasvoi aikojen saatossa yhtenäinen kansa - suomalaiset. Nyt meistä tehdään kait' eurolaisia vaiko eurooppalaisia. Ukko Tammelan Torrolla kyllä ihmettelee "eurooppalaisuuttaan" kun on juuri tottunut olemaan hämäläinen. Sellainen perushidas juntti jolle me naureskelemme, mutta joka on tämän maan hyvinvoinnin rakentanut, suot kuokkinut ja metsät pelloiksi raivannut. Tiili tiililtä tehtaat rakentanut ja tehtaissa teollisuutemme perustat luonut. Eipä Torron ukko ole harvinaisuus eikä sille yhtään häviä Mouhun asukki Mäntyharjun laitakyliltä - tuo savolainen, josta aina muistetaan letkauttaa, että "vastuu on sitten kuulijan puolella"... ja niin poispäin. Hämeessä syntyneenä, lapsuuden ja nuoruuden ensi vuodet siellä asuneena olen alkanut miettimään onko näis

Metsä  nykysuomen sanakirjan mukaan on "kasviyhdyskunta, jonka pääasialllisen kasviston muodostavat puut". Metsän pitäisi meille suomalaisille olla hyvinkin tuttu - onhan maamme pinta-alasta reilut kaksi kolmannesta ainakin jollakin tapaa metsämaaksi luokiteltua. Onko asia kuitenkaan näin? Tunteeko urbanisoitunut nykysuomalainen metsää? Maaseudullakin asuvista suuri osa ei tunne metsää, ei osaa liikkua metsässä. Pelätään eksymistä, petoja, pimeää ja ties mitä. Osaamme hyödyntää metsiemme puuraaka-aineen parhaiten maailmassa ja se on ollut vientimme perusta aina tervanpolton ajoista lähtien. Miksi oleeme erkaantuneet meille niin olennaiosesta ja tärkeästä. On kuin olisimme kääntäneet selkämme omalle itsellemme. Onko tulevaisuuden metsä läppärimme näytöllä oleva virtuaalimetsä? Siellä voimme ilman pelkoa kohdata kyykäärmeen ja karhun. Eksyttyämme voimme painaa "cancel" ja palata turvallisesti takaisin reitille. Ulkona ropiseva sadekaan ei kastele. Saappaamme