Elettiin 1970-lukua kun hankin kameran. Canon AE-1 ja pari objektiivia. Kamera, joka on varmaan on top-5:ssa kinofilmikameroiden osalta vielä tänäänkin. Muistan kuinka Finlaysonin kamerakerhon tiloissa Forssan Koulukadun kellaripimiössä harjoittelin kehittelemään kuvia. Filmien kehittäminen ja kuvien teko oli monivaiheinen työ, jonka onnistui usein pilaamaan pienelläkin huolimattomuudella. Onnistuneen kuvan takana oli aina paljon työtä, useaaman vaiheen onnistuminen. Eniten ehkä harmitti möhliminen alkuvaiheessa - filmin kehitys meni pieleen = kaikki oli pielessä. Se opetti nöyräksi - opetti kunnioittamaan valokuvaa.
Tänä päivänä voi tunnin lenkillä ottaa pari-kolmesataa kuvaa. Deletoi niistä ensin 90% ja työstää loppuun viisi - mukamas parasta. On homma muuttunut muutamassa vuosikymmenessä.
Helpommaksiko? Itse asiassa ei!
Edelleen se virheen aiheuttaja on siellä kameran takana. On helpompi näpytellä kuvia, vaikeampi kuitenkin valita ja löytää se oikea - muka se hyvä kuva.
Itse koen kuvaamisen lähinnä taitona "hallita valoa" ja taitona "löytää oikea hetki". Loppu on tekniikkaa, kuvankäsittelyä, snoppailua jne.
Kun hallitset valon ja oikean hetken voit hyvällä tuurilla saada onnistuneen kuvan.
Digikameralla kuvaamisen yksi haittapuoli on kameroiden monimutkainen ja monitahoinen tekniikka. Olen vajaassa vuodessa oppinut vasta osan kamerani toiminnoista ja kuvaustilanteen ollessa päällä unohdan niistäkin puolet. Nappuloita on kuin suihkuhävittäjän ohjaamossa ja laskutelineet on aina alhaalla väärään aikaan... tai sitten ei.
"Automatiikkahan siinä hoitaa kaiken" sanoi eräskin kuvaaja.
Omassa kuvaamisessani en halua antaa automatiikan hoitaa asioita - ainakaan kokonaan. Haluan ohittaa osittain tuon osan tekniikkaa, koska näinhän saan sen oman sormenjälkeni kuviini.
Tämä on syy miksi kuvani eivät ole "aivan just", vaan pikemminkin "melkein just"!
Valokuvaaminen ei ole vain kuvaaamista, vaan luonnossa liikkumista, suolla rämpimistä, katolle kiipeämistä, toreilla käppäilyä. Se on vaeltelua, soutelua, pyöräilyä.
Ihmettelemisiin...
Tänä päivänä voi tunnin lenkillä ottaa pari-kolmesataa kuvaa. Deletoi niistä ensin 90% ja työstää loppuun viisi - mukamas parasta. On homma muuttunut muutamassa vuosikymmenessä.
Helpommaksiko? Itse asiassa ei!
Edelleen se virheen aiheuttaja on siellä kameran takana. On helpompi näpytellä kuvia, vaikeampi kuitenkin valita ja löytää se oikea - muka se hyvä kuva.
Itse koen kuvaamisen lähinnä taitona "hallita valoa" ja taitona "löytää oikea hetki". Loppu on tekniikkaa, kuvankäsittelyä, snoppailua jne.
Kun hallitset valon ja oikean hetken voit hyvällä tuurilla saada onnistuneen kuvan.
Digikameralla kuvaamisen yksi haittapuoli on kameroiden monimutkainen ja monitahoinen tekniikka. Olen vajaassa vuodessa oppinut vasta osan kamerani toiminnoista ja kuvaustilanteen ollessa päällä unohdan niistäkin puolet. Nappuloita on kuin suihkuhävittäjän ohjaamossa ja laskutelineet on aina alhaalla väärään aikaan... tai sitten ei.
"Automatiikkahan siinä hoitaa kaiken" sanoi eräskin kuvaaja.
Omassa kuvaamisessani en halua antaa automatiikan hoitaa asioita - ainakaan kokonaan. Haluan ohittaa osittain tuon osan tekniikkaa, koska näinhän saan sen oman sormenjälkeni kuviini.
Tämä on syy miksi kuvani eivät ole "aivan just", vaan pikemminkin "melkein just"!
Valokuvaaminen ei ole vain kuvaaamista, vaan luonnossa liikkumista, suolla rämpimistä, katolle kiipeämistä, toreilla käppäilyä. Se on vaeltelua, soutelua, pyöräilyä.
Ihmettelemisiin...
Kommentit
Lähetä kommentti