HOLJAA HÖPINÄÄ

Vuosi on jälleen vaihtumassa . Me ajattelemme mennyttä ja luotaamme tulevaa. Katsoessamme taakse, saatamme vaipua murheeseen ja ahdistukseen. Toisaalta voimme nähdä onnea, iloa ja menestystä. Me kaikki voimme nähdä molempien läsnä olon - ilon ja murheen. Kuitenkin me itse päätämme kumpi virta meitä vie. Mikä on oma asenteemme elämään, tulevaisuuteen ja arvoihimme? Se väistämättä ohjaa myös tulevaa - alkavaa vuottamme. Toivon itse pystyväni oikeiden arvovalintojen kautta löytämään elämän virrasta sen onnen ja ilon virtauksen, jolla voin tuottaa iloa ja onnea myös läheisilleni. Tulipa sanottua tosi hartaita sanoja, mutta niin oli tarkoituskin. Olen huomannut - tai tulkinnut ihan päin peetä - että olemme menossa kohti entistä itsekkäämpää ja yksilökeskeisempää yhteiskuntaa, jossa välittämiselle ja läheisyydelle ei ole sijaa. Voin tietenkin olla täysin väärässä, eikä olisi ihme, koska olen väärässä niin kovin monessa asiassa. "Yhteiskunnasta" on tulossa meille se lähin

Suomessa keskustellaan eläkeiästä. Eläkeikää pitäisi nostaa sanovat toiset. Toiset taas hannaavat vastaan. Keskustelua seuratessa tulee mieleen, että onko pääosalle kansalaisista hämärtynyt kokonaan ajatus eläkeiän ja eläkkeelle jäämisen lähtökohdista? Eläkejärjestelmämme alkujuuret ovat 1800-luvulla, jolloin eliniän ennuste oli reilusti alle 50 vuotta. Vuonna 1866 eläkeikä asettui 63 vuoteen, vaikka yleistä eläkejärjestelmää ei vielä tuolloin ollutkaan. Kuitenkin eläkkeiden alkuperäisenä tarkoituksena katsottiin olevan oikeus turvattuun vanhuuteen. Siis eläkkeen tarkoituksena oli turvata ansio vanhuksille kun ei enää pystytty tekemään työtä. Kun kansaneläkelaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1937 oli eliniän ennuste vielä viidenkymmenen vuoden huitteilla ja eläkeikä oli 63 vuotta. Nyt jäädään jos millekin eläkkeelle saman ikäisenä, vaikka eliniän ennuste on noussut kolmella vuosikymmenellä. Jotain on tässä ymmärretty väärin tai minun lukemani Ojalan laskuoppikin on vanhentunut. O

Tämä on Mikkelin kansalaisopiston kirjoituskurssila tekemäni yhteiskunnaliseen ajankohtaiseen asiaan liittyvä eläinsatu. Aikaa annettiin kymmenen minuuttia, joten se on aika nopea tekstin ulos sylkäisy. Metsän laidassa hilleri piipetteli poikasilleen: "Tulkaa nopeasti tien yli - autojen alle ei sovi jäädä - kipin kapin nyt, kaikki pian tänne." Poikaset viilettivät jonossa yli tien. Samaan aikaan Paukkusen Eeva potkuttelee rollaatorillaan kohti keskustaa. Ja voi ei - yksi poikasista on vielä tiellä. Kuuluu IIK!!! Hännän päältä se Eeva survaisi rollaattorillaan ja pikku-hillerin häntään koskee. Kaikki poikaset selviytyvät kuitenkin emon luo tien yli. Emo tutkii huolestuneena pienimmän häntää. "Kyllä nyt on lähdettävä pika pikaa tohtori Kärpän juttusille." Emo nakkaa nuorimman selkäänsä ja muu poikue seuraa vikisten perässä. On se hyvä kun tuo vastaanotto ja ensiapu on tuossa aivan kotikonnuilla - tuo Kärpän kunnallinen terveysasema. Tohtori Kärppä tutkii pienok