Vuosi on jälleen vaihtumassa. Me ajattelemme mennyttä ja luotaamme tulevaa. Katsoessamme taakse, saatamme vaipua murheeseen ja ahdistukseen. Toisaalta voimme nähdä onnea, iloa ja menestystä. Me kaikki voimme nähdä molempien läsnä olon - ilon ja murheen. Kuitenkin me itse päätämme kumpi virta meitä vie.
Mikä on oma asenteemme elämään, tulevaisuuteen ja arvoihimme? Se väistämättä ohjaa myös tulevaa - alkavaa vuottamme.
Toivon itse pystyväni oikeiden arvovalintojen kautta löytämään elämän virrasta sen onnen ja ilon virtauksen, jolla voin tuottaa iloa ja onnea myös läheisilleni.
Tulipa sanottua tosi hartaita sanoja, mutta niin oli tarkoituskin.
Olen huomannut - tai tulkinnut ihan päin peetä - että olemme menossa kohti entistä itsekkäämpää ja yksilökeskeisempää yhteiskuntaa, jossa välittämiselle ja läheisyydelle ei ole sijaa. Voin tietenkin olla täysin väärässä, eikä olisi ihme, koska olen väärässä niin kovin monessa asiassa.
"Yhteiskunnasta" on tulossa meille se lähin omainen, huoltaja, hoivaaja, kaitsija ja peräänkatsoja. Lapset passitetaan päivähoitoihin ja vanhukset pois silmistä hoitokoteihin. Meillä yhteiskunnan ylläpitäjiksi itsemme tuntevilla ei ole aikaa hoitaa itse lapsiamme eikä vanhuksiamme. Meillä on sen sijaan aikaa ja halua väitellä miten voimme välttää, että emme joutuisi hoitamaan tätä osaa kansalaisvelvollisuudestamme. Itse asiassa me emme koe sitä edes velvollisuudeksi, olemmehan tätä nykypolvea. Sehän on yhteiskunnan velvollisuus. Herran jestas... ja Halle lujaa... Meillä menee siis tosi lujaa.
Tiedän, että kahdeksan kymmenestä lukijata ei edes ymmärrä mitä tarkoitan, mutta siitä huolimatta tämän totean. Onhan kaksi kymmenestä kuitenkin enemmän kuin yksi!
Vuosirenkaat lisääntyvät, sehän on väistämätöntä. Tulee mieleen vanha puu Pyhä-Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Puu on katsellut ohikulkevien vaellusta jo 1500-luvulta lähtien. Sillä olisi varmasti monia kertomuksia ja neuvoja meille, mutta onneksi puut eivät osaa puhua.
Meitä ei tulla mittaamaan vuosirenkaiden määrällä. Uskon vakaasti siihen, että renkaiden määrää tärkeämpi on se, millaisia ja minkä sisältöisiä nuo renkaat ovat.
Siis tehkäämme renkaistamme omien arvojemme kaltaisia. Ottakaamme tavoitteeksi se mitä haluamme tulevalta elämältämme.
Nyt meni niin korkealentoiseksi, että on parempi höpistä lisää tulevana vuonna... höpisemisiin...
Mikä on oma asenteemme elämään, tulevaisuuteen ja arvoihimme? Se väistämättä ohjaa myös tulevaa - alkavaa vuottamme. Toivon itse pystyväni oikeiden arvovalintojen kautta löytämään elämän virrasta sen onnen ja ilon virtauksen, jolla voin tuottaa iloa ja onnea myös läheisilleni.
Tulipa sanottua tosi hartaita sanoja, mutta niin oli tarkoituskin.
Olen huomannut - tai tulkinnut ihan päin peetä - että olemme menossa kohti entistä itsekkäämpää ja yksilökeskeisempää yhteiskuntaa, jossa välittämiselle ja läheisyydelle ei ole sijaa. Voin tietenkin olla täysin väärässä, eikä olisi ihme, koska olen väärässä niin kovin monessa asiassa.
"Yhteiskunnasta" on tulossa meille se lähin omainen, huoltaja, hoivaaja, kaitsija ja peräänkatsoja. Lapset passitetaan päivähoitoihin ja vanhukset pois silmistä hoitokoteihin. Meillä yhteiskunnan ylläpitäjiksi itsemme tuntevilla ei ole aikaa hoitaa itse lapsiamme eikä vanhuksiamme. Meillä on sen sijaan aikaa ja halua väitellä miten voimme välttää, että emme joutuisi hoitamaan tätä osaa kansalaisvelvollisuudestamme. Itse asiassa me emme koe sitä edes velvollisuudeksi, olemmehan tätä nykypolvea. Sehän on yhteiskunnan velvollisuus. Herran jestas... ja Halle lujaa... Meillä menee siis tosi lujaa.
Tiedän, että kahdeksan kymmenestä lukijata ei edes ymmärrä mitä tarkoitan, mutta siitä huolimatta tämän totean. Onhan kaksi kymmenestä kuitenkin enemmän kuin yksi!
Vuosirenkaat lisääntyvät, sehän on väistämätöntä. Tulee mieleen vanha puu Pyhä-Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Puu on katsellut ohikulkevien vaellusta jo 1500-luvulta lähtien. Sillä olisi varmasti monia kertomuksia ja neuvoja meille, mutta onneksi puut eivät osaa puhua.
Meitä ei tulla mittaamaan vuosirenkaiden määrällä. Uskon vakaasti siihen, että renkaiden määrää tärkeämpi on se, millaisia ja minkä sisältöisiä nuo renkaat ovat.
Siis tehkäämme renkaistamme omien arvojemme kaltaisia. Ottakaamme tavoitteeksi se mitä haluamme tulevalta elämältämme.
Nyt meni niin korkealentoiseksi, että on parempi höpistä lisää tulevana vuonna... höpisemisiin...
Kommentit
Lähetä kommentti