Muistan kuinka joskus muinoin... taisi olla vuosi 1982 tai 1983... no ihan sama... mutta oli elokuu ja puuskutin Juha Miedon (= suomalainen hiihtolegenda) perässä Helsinki City Maratonin viimeistä kilometriä... aivan Olympiastadionin liepeillä... Yritin saavuttaa tuota jättiläistä edelläni... olin suoraan sanottuna aivan poikki. En saavuttanut Mietoa, maalin kylläkin... kello pysähtyi muistini mukaan aikaan 3:10:53.... siinä oli kaikki kohdallaan kun Ulla-vaimo vielä oli stadionilla vastassa... maraton oli taitettu... olo oli fantastinen.
Tämän jälkeen kävin Helsingissä vielä toistekin ja hölkkäilin pitkin metsäpolkuja vuosia, mutta tuo ensimmäinen "puristus" on unohtumattomana jäänyt mieleen.
Aloittaessani taas kuntoni kohentamisen vuosien tauon jälkeen huomasin, että mikään ei ole kuin ennen... jalka ei nouse... sydän hakkaa... hengitys ei kulje...
Mikä helvetti tähän kroppaan on tullut kun se ei toimi enää kuin ennen?
Houkuttelen tyttäret (22 v ja 20 v) urheilukentälle... juostaanpa nyt satanen... katsotaan paljonko jäätte jälkeen? Voihan rähmä... jään heti lähdössä 20 metriä jälkeen!!! Tässä täytyy olla joku virhe... ei tämä voi olla näin...
Totuus kuitenkin on, että juuri näin se on... KUNTO on kadonnut, Kunto ei ole kotona.
Missä se kunto sitten on?
Aprillipäivänä aloitettu kunnon etsintä on vähitellen alkanut tuottaa tulosta. Se on löytymässä.
Se oli kuitenkin aika lailla hukassa. Vaeltamalla, kävelemällä, pyöräilemällä, hölkkäämällä se on pala palalta löytymässä. Kesän pyöräilyt - Tour de Mäntyharju ja polkaisu Mäntyharju - Forssa sekä lukuisat vaellukset ovat antaneet uskoa siihen, että kadonnut kaveri (Kunto) vielä löytyy ja elpyy.
Opetuksen sanoina voin "syvällä rintaäänellä" sanoa: "Pidä huolta kunnostasi - sillä kadottaessasi sen joudut oikeasti töihin löytääksesi sen uudelleen"...
Viime viikkoinen UKK-kävelytesti sen taas opetti... voi että...
... ja ihan silleen aikuisten oikeesti... se ei ole niin helppoa kuin tämän kirjoittaminen...
Siis "kuntoile henkesi edestä"...
Ihmettelemisiin taas....
Tämän jälkeen kävin Helsingissä vielä toistekin ja hölkkäilin pitkin metsäpolkuja vuosia, mutta tuo ensimmäinen "puristus" on unohtumattomana jäänyt mieleen.
Aloittaessani taas kuntoni kohentamisen vuosien tauon jälkeen huomasin, että mikään ei ole kuin ennen... jalka ei nouse... sydän hakkaa... hengitys ei kulje...
Mikä helvetti tähän kroppaan on tullut kun se ei toimi enää kuin ennen?
Houkuttelen tyttäret (22 v ja 20 v) urheilukentälle... juostaanpa nyt satanen... katsotaan paljonko jäätte jälkeen? Voihan rähmä... jään heti lähdössä 20 metriä jälkeen!!! Tässä täytyy olla joku virhe... ei tämä voi olla näin...
Totuus kuitenkin on, että juuri näin se on... KUNTO on kadonnut, Kunto ei ole kotona.
Missä se kunto sitten on?
Aprillipäivänä aloitettu kunnon etsintä on vähitellen alkanut tuottaa tulosta. Se on löytymässä.
Se oli kuitenkin aika lailla hukassa. Vaeltamalla, kävelemällä, pyöräilemällä, hölkkäämällä se on pala palalta löytymässä. Kesän pyöräilyt - Tour de Mäntyharju ja polkaisu Mäntyharju - Forssa sekä lukuisat vaellukset ovat antaneet uskoa siihen, että kadonnut kaveri (Kunto) vielä löytyy ja elpyy.
Opetuksen sanoina voin "syvällä rintaäänellä" sanoa: "Pidä huolta kunnostasi - sillä kadottaessasi sen joudut oikeasti töihin löytääksesi sen uudelleen"...
Viime viikkoinen UKK-kävelytesti sen taas opetti... voi että...
... ja ihan silleen aikuisten oikeesti... se ei ole niin helppoa kuin tämän kirjoittaminen...
Siis "kuntoile henkesi edestä"...
Ihmettelemisiin taas....
Kommentit
Lähetä kommentti