Tietokoneen käytöstä on tullut tämän päivän ihmisille välttämättömyys - kuin elinehto.
Kyllä näin on pakko todeta kun Lipposen Paavonkin oli pakko mennä Facebookiin. Kaikkea se presidenttiehdokkuskin teettää.
Läppäri toimii päivän lehtenä, tv-ruutuna, pankkiautomaattina, keskustelukanavana, keittokirjana ja ties minä. Ihmiset keskustelvat ristiin rastiin maapallon kaikilta kolkilta toistensa, tuttujensa ja vieraidensa kanssa. Sanomat ovat lyhyitä. Viestiketjuissa sanat ja ajatukset poukkoilevat.
Nettitreffeillä ihmiset saavat jo ties mitä orgasmeja. Suorassa lähetyksessä jotkut päättävät päivänsä - vaikkapa hirttämällä - todellista reality-sarjaa siis.
On kuin sanoma puuttuisi. Ihmisten välillä ei ole lämpöä - ei kosketusta. On kuin kone olisi keskustelukumppanimme, rakastettumme, ystävämme, vihollisemme, riitelykumppanimme.
Parhaassa tapauksessa - tai pahimmassa - väittelemme itsemme kanssa. Välillämme on kuitenkin tämä kone. Itsekin parhaillaan kirjoitan, sitten pysähdyn ja luen. Eihän noin voi sanoa - tuntuu kuin väittelisin itseni kanssa. Katselen jo epäilevästi ympärilleni - ei - koirahan se siinä käänsi kylkeä.
Onhan näissä vempeleissä se hyvä puoli, että kaikki tieto on aina läsnä. Se on siinä aparaatissa - siellä päättymättömässä internetin bittikaikkeudessa - aivan tässä ruudulla.
Tieto on aivan pöydällä - vaan löydäpä se kun tarvitset. Ruokareseptit olen oppinut hakemaan - luen ne ennenkuin köpötän keittiöön. Sitten valmista sapuskat omalla intuitiolla - milloin mistäkin. Aina siitä ei perhe pidä - ymmärrän senkin - hyvä kun saan itse syödyksi. Miksi luin ruokareseptejä internetistä kun poimin reseptistä vain turkinpippurin - eikä muuten sopinut tuohon vadelmapiirakkaan sitten lainkaan.
Näinkö me käytämme tuota tarpeellista aparaattiamme? Aivan turha vempele siis!
Facebookin ihmeellinen maailma tuo meille "kavereita". lukemattoman määrän samoin ajattelevia tai eri lailla ajattelevia. Aivan tuntemattomia. Facebook-kavereiden määrällä mitataan oletko elämässä mukana - siinä päättymättömässä bittivirrassa, joka saa sinut riippuvaiseksi tästä kaiken tietävästä aparaatista. Nyt meni kyllä överiksi - riippuvaiseksiko muka?
Tuo ihmeellinen internet on myös täynnä keskustelupalstoja. Nimettöminä ihmiset irvailevat toisilleen, kiusaavat ja väittelevät. Ei uskalleta tulla esiin - esiintyä omana itsenään. Miksi näin?
Onhan se tietenkin helppo huudella "puskista", mutta esille ei uskalleta tulla.
Itse eräälle keskustelupalstalle menin aidosti tietoa ja aitoa depattia odottaen. Esiinnyin reilusti omalla nimelläni - avoimesti ja suoraan. Sainpa miltei vihat päälleni. Ei tänne saa tulla tuolla tavalla - omana itsenään. Tämä on katkeruuden purkausten ja toisten herjaamisen kenttä.
Poishan sieltä piti lähteä kun katkeruus alkoi jo toisilta valua ruudun läpi näppäimistölle.
Mihin tämä sitten pidemmällä tähtäimellä johtaa?
Sen pohtiminen onkin uuden höpinän paikka - tuon arvomaailmamme arviointi siis....
Höpisemisiin....
Kyllä näin on pakko todeta kun Lipposen Paavonkin oli pakko mennä Facebookiin. Kaikkea se presidenttiehdokkuskin teettää.
Läppäri toimii päivän lehtenä, tv-ruutuna, pankkiautomaattina, keskustelukanavana, keittokirjana ja ties minä. Ihmiset keskustelvat ristiin rastiin maapallon kaikilta kolkilta toistensa, tuttujensa ja vieraidensa kanssa. Sanomat ovat lyhyitä. Viestiketjuissa sanat ja ajatukset poukkoilevat.
Nettitreffeillä ihmiset saavat jo ties mitä orgasmeja. Suorassa lähetyksessä jotkut päättävät päivänsä - vaikkapa hirttämällä - todellista reality-sarjaa siis.
On kuin sanoma puuttuisi. Ihmisten välillä ei ole lämpöä - ei kosketusta. On kuin kone olisi keskustelukumppanimme, rakastettumme, ystävämme, vihollisemme, riitelykumppanimme.
Parhaassa tapauksessa - tai pahimmassa - väittelemme itsemme kanssa. Välillämme on kuitenkin tämä kone. Itsekin parhaillaan kirjoitan, sitten pysähdyn ja luen. Eihän noin voi sanoa - tuntuu kuin väittelisin itseni kanssa. Katselen jo epäilevästi ympärilleni - ei - koirahan se siinä käänsi kylkeä.
Onhan näissä vempeleissä se hyvä puoli, että kaikki tieto on aina läsnä. Se on siinä aparaatissa - siellä päättymättömässä internetin bittikaikkeudessa - aivan tässä ruudulla.
Tieto on aivan pöydällä - vaan löydäpä se kun tarvitset. Ruokareseptit olen oppinut hakemaan - luen ne ennenkuin köpötän keittiöön. Sitten valmista sapuskat omalla intuitiolla - milloin mistäkin. Aina siitä ei perhe pidä - ymmärrän senkin - hyvä kun saan itse syödyksi. Miksi luin ruokareseptejä internetistä kun poimin reseptistä vain turkinpippurin - eikä muuten sopinut tuohon vadelmapiirakkaan sitten lainkaan.
Näinkö me käytämme tuota tarpeellista aparaattiamme? Aivan turha vempele siis!
Facebookin ihmeellinen maailma tuo meille "kavereita". lukemattoman määrän samoin ajattelevia tai eri lailla ajattelevia. Aivan tuntemattomia. Facebook-kavereiden määrällä mitataan oletko elämässä mukana - siinä päättymättömässä bittivirrassa, joka saa sinut riippuvaiseksi tästä kaiken tietävästä aparaatista. Nyt meni kyllä överiksi - riippuvaiseksiko muka?
Tuo ihmeellinen internet on myös täynnä keskustelupalstoja. Nimettöminä ihmiset irvailevat toisilleen, kiusaavat ja väittelevät. Ei uskalleta tulla esiin - esiintyä omana itsenään. Miksi näin?
Onhan se tietenkin helppo huudella "puskista", mutta esille ei uskalleta tulla.
Itse eräälle keskustelupalstalle menin aidosti tietoa ja aitoa depattia odottaen. Esiinnyin reilusti omalla nimelläni - avoimesti ja suoraan. Sainpa miltei vihat päälleni. Ei tänne saa tulla tuolla tavalla - omana itsenään. Tämä on katkeruuden purkausten ja toisten herjaamisen kenttä.
Poishan sieltä piti lähteä kun katkeruus alkoi jo toisilta valua ruudun läpi näppäimistölle.
Mihin tämä sitten pidemmällä tähtäimellä johtaa?
Sen pohtiminen onkin uuden höpinän paikka - tuon arvomaailmamme arviointi siis....
Höpisemisiin....
Kommentit
Lähetä kommentti