Yhteiskuntamme elää parhaillaan suurinta murroskautta sitten toisen maailmansodan. Eurooppalaista liittovaltiota rakennetaan ja maamme julkishallinto kuntauudistuksineen ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Pieni kansalainen on ihmeissään - eikä ihme. Laivasta on peräsin hajonnut, kompassi heitetty yli laidan, kapteeni on menettänyt järkensä ja kolmen pohjakosketuksen jälkeen laiva täyttyy vedellä huimaa vauhtia. Kyllähän siinä matkustaja-kansalainen pelastusliivejä pukiessaan on ihmeissään kun pelastuveneetkin jätettin jostain kumman syystä Ateenan satamaan Kreikassa.
Meillä suomalaisilla on perustuslaki, jonka mukaan valta kuuluu kansalle. Tämän pitäisi toteutua niin kunnallisella kuin valtion hallinnon puolellakin. Onko asioiden laita kuitenkaan näin?
Mielestäni mikään ei toteudu niin kuin ovat viisaat taannoin ajatelleet.
Virkamiehet ovat johtaneet tätä yhteiskuntaa ennen kaikkea kunnallisella tasolla jo pitkään. Luottamushenkilöillä - valtuustot ja lautakunnat - ei ole tänä päivänä halua tai kykyä toteuttaa perustuslakia. Virkamiesten pitäisi olla luottamuselinten "työrukkasia".
Luottamushenkilöidenhän pitäisi antaa suunta ja vaatia virkamiehiä esittämään asiat päätettäväksi saattamalla erilaisia vaihtoehtoja luottamuselinten päätettäväksi. Onko asia aidosti näin? Palautetaanko esitykset riittävän usein uudelleen valmisteluun? Onko kaikki kansalaisten haluamat vaihtoehdot luotettavasti selvitetty virkamiesten taholta? Ei ole - luottamusmiehet toimivat pääosin "leimasimina".
Viime aikaista kehitystä seuratessa voi melko helposti havaita uuden ilmiön. Virkamiesten kansalta "ottama valta" on hiljalleen siirtymässä yrityksille. Toimintojen ulkoistamisvimma on johtamassa uuteen malliin. Kuntien tarjouspyynnöt myötäilevät yritysten esitteitä ja toimintamalleja. Ollaan tilanteessa, että toimintoja tarjoavia yrityksiä onkin vain yksi ainut. Miksi?
Kuntien ja julkishallinnon piirissä ei ole nykyisten hankinta- ja ostoprosessien hallitsevia henkilöitä. Miksi?
Rakenteet ovat muuttuneet niin nopeasti, että virkojen vaatimukset eivät kulje samaa tahtia tässä muutoksessa. Lisäksi julkishallinnon hankita- ja ostotoimintaan ei ole ylemmän asteen koulutusta.
Monikansallinen hankintatoiminta kun ei vaan onnistu luokanopettajan koulutuksella - tämä on tosi eikä moite kenelläkään virkamiehelle. Se vain on karu totuus.
Tämä on enen kaikkea näpäytys kansalle - sille jolle vallan pitäisi kuuluman. Kuka asioistamme päättää tulevaisuudessa?
Annammeko kansalaisille kuuluvan vallan siirtyä hivuttaen monikansallisten sijoituyhtiöiden haltuun. Esimerkikisi soveltuvat hyvin Mäntyharjun kunnan tulevat Attendo-hankkeet ja pienimuotoisempana vanhusten Menumat-palvelut. Toteutuuko näissä kansan tahto, kunnan tarjouskilpailutus toteutetaan enemmän tarjoavien yritysten kuin kansalaisten ehdoilla?
Näitäpä jokainen voi miettiä tykönään, samalla kun tilailee lomamatkaa Kreikkaan - omien veroeurojemme tyyssijaan.
Höpisemisiin taas!

Kommentit
Lähetä kommentti