Julkaisivat tällai sopivasti kunnallisvaalien jälkeen sitt' aikomuksiaan ihan uudeksi laiksi.... tuolta pylvästalosta kehä ykkösen sisäpuolelta.... näin olin lukevinani lehdestä.
Laki pistää uudet kuntapäättäjät miettimään. Tai enpä tiedä onks' sitä niin kauheesti päätä vaivattu ennenkään... nyt uskoisin vielä vähemmän. Voi olla, että joku loukkaantuu kun on yrittänyt niin vaan pirusti, mutta mitään ei ole tapahtunut. Peili on sitt' sitä varten mihin syytä katsoa jos omatunnossa kolahtaa.
Tää Mikkelin tuleva eteläinen provinssikin on kunnallisten luottamushenkilöiden mielestä vielä oma kuntansa vuosikymmenen päästä. Niin ainakin antavat ymmärtää. Virkamiehet ovat tiedostaneet asian oikean laidan... kunnajohataja ja talousjohtaja ovat laittaneet työhakemuksia vetämään. Tiedostavat tilanteen... hyvä niin. Apulaiskaupunginjohtajan pestejä ei Mikkelin kokoisessa kaupungissa liene ylen määrin.
Tänään Mäntyharjun keskustaa kehitettiin ja mielipiteitä tuotiin esiin oikein kansalaisfoorumissa. Oli pirun hyvä tilaisuus... tulevat kuntapäättäjät pysyttelivät suurelta osin poissa - ymmärrän.
Ne jotka olivat paikalla eivät ole selvillä kunnan oikeasta tilasta - vaikka luulisi kun ovat läheltä joutuneet seuraamaan. Väkeä on tulevaisuudessa mustanaan toreilla ja turuilla... hymyileviä, hyvin viihtyviä,... oi että.... ei kun se oli vaan se visio....
Kerrotaan aivan totisella naamalla kuinka meidän pitää saada enemmän ihmisiä poikkeamaan Mäntyharjussa... ne tuo sen hyvinvoinnin kun poikkeavat juomaan kupin kahvia keskustan kuppilassa. Voi Herran Jestas sentään... ymmärtäähän kaikki sen, että kuppila menestyy jos joku poikkeaa siellä kahvilla - ostaa vielä pullankin.
Se vaan ei aivan oikeasti pelasta tätä juttua. Mäntyharju on menettänyt yritystyöpaiokkoja 1980-luvun jälkeen yli viisisataa. Tavoitteiden pitää lähteä siitä, että ne saadaan takaisin. Toteamalla, että tilanne on haastava tämän suhteen kaikkialla ei ole edes selitys... se on uskalluksen puutetta tarttua oikeisiin haasteisiin.
Aina voidaan hyssytellä ja kerätä sympatiaa kansalta kumartamalla joka suuntaan, mutta totuus on toisenlainen. Meillä on nyt työssäkäyviä noin kuusikymmentä sataa henkeä kohti.... 2020-luvun lopulla niitä on yli 120!
Tuntuu täysin käsittämättömältä, että luottamushenkilöt - jopa johtavat - eivät tiedä mitä tämä tarkoittaa.
Se tarkoittaa sitä, että me tarvitsemme Mäntyharjuun yrityksiä, jotka työllistävät ihmisiä. Yrityksiä, joiden tulovirta ei tule julkishallinnon eikä paikkakunnan rahapusseista. Se tarkoittaa vientiyrityksiä tai välillisesti viennistä tulonsa saavia yrityksiä. Maatalousyritykset eivät tätä pelasta, koska niidenkin tulovirrasta pääosa tulee veronmaksajan pussista. Kuten joskus aiemmin kirjoitin blogissani vain yksi maakunta Suomessa pystyy tuottamaan maatalouden tuotokset alle tuotantokustannusten... pohjalaaset nääs... muualla tuotto tulee verorahoista.
Meillä on kuitenkin täällä hieno luonto ja viihdymme täällä... olemme valinneet tämän asuinsijaksemme... niin miksi emme oikeasti lähde siitä ajatuksesta, että tulevaisuudessakin tämä on mahdollista.
Kysymys ei ole siitä, että sitä ei ymmärretä. Kysymys on siitä, että sitä ei haluta ymmärtää. Se on poliittista peliä... se on miellyttämistä. Nyt taas meni monelta kahvi väärään kurkkuun, mutta asian oikean laidan huomaaminen vain joskus niksauttaa nieluhermot siihen asentoon... se ei ole vakavaa... jos ei satu olemaan veripalttua suussa niinku Hippin Ammilla muinoin Lounais-Hämeessä... tukehtui... kuoli ja haudattiin!
Taas tuli sellaista tekstiä, että joku vetää herneen nenäänsä. Jos näin on niin olkoon siellä, koska joka kertomani vääräksi osoittaa on todennäköisesti selvännäkijä... tai ennustaja... oli sitten ahvenien evistä, sammakon kurnutuksesta tai kuusta ja tähdistä.
Matkalla Mikkelin eteläiseen provinssiin kommenttejanne odotellen.... niin ja höpistään taas...

Kommentit
Lähetä kommentti