Onnellisia ja katkeroituneita

Mennä viikolla vietettiin kansainvälistä onnellisuuspäivää. Suomalaiset ovat tilastojen kärkikastia. Näin vaalien alla voi edesmennyttä Tommy Tabermania lainaten sanoa, että "onnellisuuden pitäisi olla politiikan tärkein tehtävä."
Haastatteluissa ihmisten on vaikea kiteyttää mistä se onnellisuus oikein muodostuu. Raha se ei kuitenkaan ole. Se oli jo muinaisen Kreikan Epikuros kun totesi, että "Ken ei ole tyytyväinen vähään ei ole tyytyväinen mihinkään".


Yksi haastattelu onnellisuudesta on jäänyt mieleeni ja sen kanssa voin olla täysin samaa mieltä. Viime vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla arkkiatri Risto Pelkonen sen kiteytti. Onnellisuus muodostuu kahdesta seikasta, jotka ovat rakkaus ja kuuluminen yhteisöön.
Olla rakastettu ja rakastaa toista ihmistä. Se on selvä ja sen näkee jo naamasta - toisinaan itselläkin. Yhteisöön kuuluminen ja yhteisön hyväksyminen ovat selkeä osa onnellisuutta. Yhteisöön kuulumaton syrjäytyy, onnellisuus on tipo tiessään.

Näytämmekö me suomalaiset sitten onnellisilta? Kadun vilinässä kun ruuhkapäivänä mennä touhotamme. Minusta me emme näytä onnellisislta, ainakaan tuolloin.
Tanska on onnellisuustilaston kärkimaa ja Norja kakkonen. Miksi me emme ole yhtä onnellisia? Tekeekö Putin meistä onnettomampia kun uhoaa tuossa rajan takana? Tiedä häntä.
Yksi ero meillä on tanskalaisiin. Me valitamme. Sen me osaamme ja se taitaa olla meillä geeneissä. Me valitamme kaikesta. Miksi?




Katkeroituneita - niinhän minä tuohon otsikkoon kirjailin.

Toimin nyt kolmatta vuotta Suomen Ladun paikallisen yhdistyksen - Mäntyharjun Reissupolun - puheenjohtajana. Taitaa olla ainakin osa sitä minun yhteisöäni, vaikka on niitä muitakin. Tällä onnellisuusviikolla internetin keskustelupalstalla oli keskustelua yhdistyksemme asioista.
Mainitsin tekeväni vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa. Aloitimme erään projektin puolisen vuotta sitten ja sitä on tarkoitus kehittää eteenpäin tulevaisuudessa.
Eräs todella syvällisesti ajatteleva totesi: "Huomasin tuossa jonkun (tarkoitti minua) mainostavan tekemiään tunteja vapaaehtoistyössä. Tilanne aika koominen jos itse joutuu itseään kehumaan. Mielestäni , jos työpanos on huomattu, tulisi kiitos tulla avun saaneelta yhteisöltä. Ei tarvitsi itseään mainostaa ja kehua , kun peräti puoli vuotta on ollut mukana."

Mistään "mainostamisesta" ei todellakaan ollut kyse ja kiitos on saatu niin omaisilta, vanhuksilta kuin palvelutalon henkilökunnaltakin.


Menköön ajattelemattomuuden ja tyhmyyden piikkiin. Niinhän ne siinä nettikeskustelussa muutenkin saunoivat kunnan piikkiin! Oli pakko lukea kahteen kertaan. Ikäihmisten auttaminen on siis koomista? Tai siitä kertominen on koomista?

Valtakunnallisessa "Vie vanhus ulos" kampanjassa julkkikset ja huippukiekkoilijat olivat esimerkkihenkilöinä ikäihmisten auttamisessa. Ei sekään ollut koomista.
Tämä pisti miettimään. Mistä tässä on kyse? Katkeruutta ja pahansuopuutta, sitähän se on - ei siitä minnekään pääse. Sitten kun selvisi, että lausuja on myös kunnallisissa luottamustehtävissä niin varmistui, että kuntamme on hyvissä käsissä. Toisaalta kuuleehan sitä valtakunnan tason politiikoilta paljon pahempiakin sammakoita. 
Tähän asiaan sopii hyvin päätökseksi Martti Ahtisaaren eilenen toteamus rasismista: "Se on tietämättömyyttä ja huonoa itsetuntoa". Se pätee myös moneen muuhun kuin rasismiin.
PS: Jos joku epäilee, niin olen ollut nollalinjalla vuoden alusta. Joten tämä on kirjoitettu ihan selvin päin.

Valittaminen tekee ihmisen katkeraksi. Onko katkeruus ja pahansuopuus jalostunut meissä kun olemme olleet välillä osa Ruotsia, välillä osa Venäjää. Raja on historian saatossa kulkenut milloin mistäkin. Eipä sen luulisi vaikuttavan. Mitä minä nyt oikein taas höpisen.

Katkeroituneita - niinhän minä tuohon otsikkoon kirjailin.
Toimin nyt kolmatta vuotta Suomen Ladun paikallisen yhdistyksen - Mäntyharjun Reissupolun - puheenjohtajana. Taitaa olla ainakin osa sitä minun yhteisöäni, vaikka on niitä muitakin. Tällä onnellisuusviikolla internetin keskustelupalstalla oli keskustelua yhdistyksemme asioista.
Mainitsin tekeväni vapaaehtoistyötä ikäihmisten parissa. Aloitimme erään projektin puolisen vuotta sitten ja sitä on tarkoitus kehittää eteenpäin tulevaisuudessa.

Jos joku vetää taas herneen nenään niin en tule vetämään pois. Menkää vesitorninmäelle, siellä ottavat ja antavat rauhoittavia.

Höpistään taas - silleen holjasti!