Otsikko ei viitannut kevään ylioppilaskirjoituksiin eikä kevään kumisaapaskauteen, vaan Mäntyharjun markkinointipäällikön hakuun.
Mäntyharjun Seudun Elinkeinojen Kehitys Oy on saamassa etsimänsä markkinointipäällikön haun loppusuoralle lähiaikoina. Uusi tehtävä on moniulotteinen ja varmasti tekijälleen haateellinen olipa henkilö millainen nalle tai jallis tahansa.
Olen tuon kunnan kehitysyhtiön nimessä kerran jos toisenkin ihmetellyt tuota Seudun-sanaa. Yrityksen tarkoituksena on Mäntyharjun kunnan elinkeinojen kehittäminen. Naapurikunnilla ja seuduilla on omat juttunsa. Toisaalta tuntuuhan se vähän niinku isommalta. Mikäs siinä, olkoon vaan seudun.
Viime vuosina homma on ollut ainaskin Mäsekin nettisivujen mukaan vielä vähemmän kuin pientä. Hankkeilla on saatu aikaan merkittäviä juttuja, mutta en tarkoita sitä.
Elinkeinoelämässä tapahtuu -palsta yhtiön sivuilla sai aikaan vuonna 2012 kahdeksan uutista, vuonna 2013 kuusi uutista ja viime vuonna ihan laskevan kaavan mukaan täydet neljä uutista. Että silleen.
Uudistus ja uusi tehtävä on hyvä veto tuoreelta kunnanjohtajalta ja osoittaa, että ainakin hän kunnassa tietää mikä pysyvältä tuntuvaan väestötapppioon ajautuneesssa kunnassa on välttämätöntä.
Uusi homma on kiinnostanut monia, koska hekijoita on yli neljänkymmenen. Hyvä niin. Tehtävän haussa on mainittu, että tavoitteena on lisätä Mäntyharjun vetovoimaisuutta ja houkutella asukkaita, osaajia ja yrityksiä Mäntyharjuun.
Höpisijän näkemyksen mukaaan tuo viimeinen riittäisi. Muut tulevat kyllä perässä. Kunhan saadaan yrityksiä niin osaajat ja asukkaat tulevat pyytämättä ja kilvan. Siinäpä onkin se jutun pääpointti. Miten saada Mäntyharjuun yrityksiä ja ennen kaikkea vientiyrityksiä? Toinen toistemme paitoja pesemällä tämä kunta ei nouse. Verovaroin luotavien työpakkojen perustaminen pitäisi lopettaa kunnes saadaan vientialan yritysten työpaikkoja paikkakunnalle. Se pitäisi kaikkien ymmärtää ja jos ei ymmärrä niin pitäisi ainkain hyväksyä mukisematta.
Loistava tavoite kunnanjohtajalta oli asettaa tavoitteeksi 150 työpaikkaa lisää Mäntyharjuun. Siinä on meinaten oikeasti haastetta. Hyvä niin. Se vaatii niiden yritystyöpaikkojen lisäämistä aivan vääjäämättä. Yritystyöpaikkojen määrä kunnassa on viimeisen kymmenen vuoden ajan heilunut 1300 työpaikan molemmin puolin. Siihen kun joku polkaisee 150 lisää niin voidaan antaa tekijälle vuoden palkallinen vuorotteluvapaa. Eikä yhdenkään kannata kateellisena nurista.
Työllisten määrä kunnassa yhteensä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana 2600 tietämistä reiluun 2200 henkeen ja työvoiman kokonaismäärä on laskenut 3100 huitteilta reiluun 2600 henkeen. Lukuja kun katsoo niin tavoite työpaikkojen lisäykseen - siis tuo 150 - on tosi kova. Toisaalta tavoitteen pitääkin näinä aikoina olla kova. Suomikin aina tavoittelle urheilumittelöistä kuutta mitalia. Sitten kun saadaa yksi - vaikkapa sellainen pronssinen - niin ollaan sitä mieltä, että suht' hyvinhän tämä meni. Kun vielä otetaan huomioon, että meillä ei ollut osallistujiakaan kuin viidessä lajissa.
Markkinointipäälliköltä pitää höpisijän näkemyksen mukaan löytyä nimenomaan kykyä myydä kunta uusille ja paikkakunnan vaihtoa harkitseville yrityksille. Niin ja tietenkin saada nykyiset yritykset pysymään paikkakunnalla. Tavoite ei toteudu matkailun tai turistien virran kautta, vaikka ne ovat hyvänä lisänä. Se vaatii paljon... oikeasti tosi paljon muuta.
Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan verkostojen tunteminen on uudelle suharille välttämätöntä tai muuten hommasta tulee pannukakku. Tai no mikäs' siinä, pannukakkuhan on tosi hyvää - armeijassakin hernerokan kanssa erityisesti.
Höpisijä maaalaili taas piruja seinälle ja jonkun mukaan höpisijä ei ymmärrä mistä kirjoittaa. Hyvinkin voi olla niin, mutta tohdinpahan ainakin sanoa mitä ajattelen. Kaikilta ei onnistu sekään. Enkä väitä tällä, että ajatteleminen onnistuu höpisijältä. Vaan se sanominen.
Lumet sulaa ja muutttolinnut saapuu. Joutsenet ovat nimittäin lisääntyneet Mäntyharjussakin. Nyt on toivoa, että työpaikoille käy samoin. Ainakin tavoite on kirjattu hyvin selkeästi aikakirjoihin.
Höpisemisiin taas.....

Kommentit
Lähetä kommentti