Eduskuntavaalit lähestyvät. Ennakkoäänestys alkaa reilun viikon kuluttua. Kansan pitäisi olla valmis pikku hiljaa valitsemaan seuraavien vuosien edustuksellisen demokratian vallankäyttäjät. Kansa on vähän ymmällä ja niin tuntuvat olevan ehdolle asettuneetkin.
Ehdokkaat käyvät kuumeisesti omia kampanjoitaan ja kilvan ylistävät yleisillä fraaseilla omaa pätevyyttään. Ei ihmeesti höpisijää vakuuta. Eduskuntahan on läpileikkaus kansasta, joten hyvin ymmärtää etteivät kaikki ole päteviä.
Mäntyharjun näkökulmasta tilannetta voidaan pitää jopa jännittävänä. Onhan ehdolla kolme ehdokasta Mäntyharjusta ja yksi Pertunmaalta. Uusi vaalipiiri kuitenkin pistää palikat monelta osin uuteen jakoon. Kymen vaaalipiirin ja Etelä-Savon vaalipiirin yhdistyttyä kukaan ei oikein tiedä miten kukin saa ääniä "vieraalta alueelta".
Kymen ja Etelä-Savon yhteenlaskettu kansanedustajien määrä oli viime vaaleissa 18. Tulevissa vaaleissa se vähenee 17 edustajaan. Muutokset laskentakaavassa antavat nyt hyvät mahdollisuudet myös pienemmille puolueille saada edustajia lävitse.
Vanhoista 18 parlamentaarikosta vain Katri Komi (kesk. 4964 ääntä / 2011) ja Reijo Tossavainen (PS 5725 ääntä 2011) eivät ole ehdolla.
Näin ollen ehdolla on siis 16 istuvaa kansanedustajaa (Kok = 3, SDP = 6, PS = 3, Kesk = 3, KD = 1).
Todennäköistä on myös uuden vaalipiirijaon myötä, että Vihreät ja Vasemmistoliitto saavat yhden edustajan lävitse. Näin kaikki vanhat eivät paikkaansa tule uudistamaan. Keskustalla tämä lienee helpointa ja demareilla mahdotonta. Vaikka edellisten Kymen vaalipiirin kolmien vaalien ääniharava (Anneli Kiljunen, LPR) keränneekin hyvän äänipotin, niin maksimi paikkamäär taitaa olla viisi.
Perussuomalaiset ja Kokoomuskin voivat Demarien ohella joutua pettymään paikkamäärän laskiessa.
Paikallisesti voidaan jopa odotella jytkyä!
Kokoomuksella tilanne on mielenkiintoisen haastava, Hallituskauden loppu meni kansalaisten näkökulmasta täysin penkin alle ja liittokansleri Merkelin käynti ei juuri hetkauta täällä susirajalla.
Mikäli kokoomuksen paikkaluku tippuu kolmesta kahteen jää yksi istuva edustaja varmasti rannalle. Mäntyharjun oman pojan - Antti Häkkäsen - tuleva äänimäärä voi olla yllätys vaikkapa alueen ministerillekin (Toivakka), vaikka hän olikin Etelä-Savon ääniharava viime vaaleissa (5725 ääntä / 2011).
Antilla on mahdollisuus yllättää! Sai nimittäin ison potin ääniä Kymen alueelta jo EU-vaaleissa!
Keskustalla tilanne tuntunee helpommalta - ainakin istuville edustajille, koska Etelä-Savosta Komin äänet (4964 ääntä / 2011) ovat uudelleen jaossa. Keskusta voipi saada tulevaan parlamenttiin jopa neljän sijaan viisi edustajaa.
Jari Leppä tuntuu varmalta valinnalta, vaikka Kymen äänimäärä onkin kysymysmerkki!
Perussuomalaisilla on myös tiukassa uudistaa neljä paikkaansa. Kolme tuntuu todennäköisemmältä. Istuvista edustajista Reijo Tossavaisen jäädessä sovinnolla pois on jaossa perusuomalaisia ääniä lähes kuutisen tuhatta. Ehdolla olevat istuvat edustajat pitänevät paikkansa, vaikka paikallisesti paikkaa jahtaa myös Tanja Hartonen-Pulkka Mäntyharjusta. Läpimeno olisi tosi jytky!
Neljäs paikallinen ehdokas saanee muutaman äänen. Kommunistinen puolue ei tule saamaan edustajaa lävitse, mutta tämä kuuluu demokratiaan. Ano Väisäselle plussa siitä, että on asettunut ehdolle.
Höpisijä toivoo, että Etelä-Savon painoarvo tulevassa parlamentissa säilyisi vähintään samalla tasolla kuin 2011. Tämä edellyttää äänen antamista paikallisille vahvoille ehdokkaille.
Etelä-Savo oli edellisten vaalien pienin vaalipiiri. Siitä valittiin eduskuntaaan vain kuusi edustajaa. Valinta edellyttää, että savolaiset ehdokkaat saavat haalittua varsin merkittävän potin myös Kymen alueen äänistä. Sinne vaan savolaiset Kotkaan ja Lappeenrantaan puhumaaan väki pyörryksiin.
Vaalijutuissa on höpisijää ihmetyttänyt aina yksi asia. Miksi kansalaisille on vaikea kertoa mille ehdokkaalle se ääni annetaan. Suomessa on vaalisalaisuus ja sitä ei tarvitse kertoa. Tämä on selvä - jotenkin oudon pyhä asia.
On helppoa kerto kenelle annetaan ääni kun valitaan vaikkapa Vuoden urheilijaa.
Miksi kansanedustajan vaaleissa kertominen on sitten vaikeaa?
Häpeämmekö itseämme? Häpeämmekö omaa mielipidettämme? Vai mistä on kysymys? Muistan lapsuudesta kun omat vanhemmat eivät kertoneet edes toisilleen ketä äänestivät!
Itse äänestän eduskuntavaaleissa henkilöä. Sellaista, joka vie oman alueen asioita eteenpäin.
Aikaisemmin olen jo kertonut parissa vaaleissa äänestäneeni Jaria. Nyt ääni menee "uudelle voimalle" - Antille.
Höpistään taas... vaaleistakin vielä lähempänä varmaan lisää.
Kello soittaa viimeiselle kierrokselle.... |
Mäntyharjun näkökulmasta tilannetta voidaan pitää jopa jännittävänä. Onhan ehdolla kolme ehdokasta Mäntyharjusta ja yksi Pertunmaalta. Uusi vaalipiiri kuitenkin pistää palikat monelta osin uuteen jakoon. Kymen vaaalipiirin ja Etelä-Savon vaalipiirin yhdistyttyä kukaan ei oikein tiedä miten kukin saa ääniä "vieraalta alueelta".
Kymen ja Etelä-Savon yhteenlaskettu kansanedustajien määrä oli viime vaaleissa 18. Tulevissa vaaleissa se vähenee 17 edustajaan. Muutokset laskentakaavassa antavat nyt hyvät mahdollisuudet myös pienemmille puolueille saada edustajia lävitse.
Vanhoista 18 parlamentaarikosta vain Katri Komi (kesk. 4964 ääntä / 2011) ja Reijo Tossavainen (PS 5725 ääntä 2011) eivät ole ehdolla.
Näin ollen ehdolla on siis 16 istuvaa kansanedustajaa (Kok = 3, SDP = 6, PS = 3, Kesk = 3, KD = 1).
Todennäköistä on myös uuden vaalipiirijaon myötä, että Vihreät ja Vasemmistoliitto saavat yhden edustajan lävitse. Näin kaikki vanhat eivät paikkaansa tule uudistamaan. Keskustalla tämä lienee helpointa ja demareilla mahdotonta. Vaikka edellisten Kymen vaalipiirin kolmien vaalien ääniharava (Anneli Kiljunen, LPR) keränneekin hyvän äänipotin, niin maksimi paikkamäär taitaa olla viisi.
Perussuomalaiset ja Kokoomuskin voivat Demarien ohella joutua pettymään paikkamäärän laskiessa.
Paikallisesti voidaan jopa odotella jytkyä!
Pallo hallussa - Antilla |
Mikäli kokoomuksen paikkaluku tippuu kolmesta kahteen jää yksi istuva edustaja varmasti rannalle. Mäntyharjun oman pojan - Antti Häkkäsen - tuleva äänimäärä voi olla yllätys vaikkapa alueen ministerillekin (Toivakka), vaikka hän olikin Etelä-Savon ääniharava viime vaaleissa (5725 ääntä / 2011).
Antilla on mahdollisuus yllättää! Sai nimittäin ison potin ääniä Kymen alueelta jo EU-vaaleissa!
Ei ole kaapelit sekaisin - Jarilla |
Jari Leppä tuntuu varmalta valinnalta, vaikka Kymen äänimäärä onkin kysymysmerkki!
Soini kävi vauhdittamassa paikallisia - Tanjaa |
Neljäs paikallinen ehdokas saanee muutaman äänen. Kommunistinen puolue ei tule saamaan edustajaa lävitse, mutta tämä kuuluu demokratiaan. Ano Väisäselle plussa siitä, että on asettunut ehdolle.
Höpisijä toivoo, että Etelä-Savon painoarvo tulevassa parlamentissa säilyisi vähintään samalla tasolla kuin 2011. Tämä edellyttää äänen antamista paikallisille vahvoille ehdokkaille.
Etelä-Savo oli edellisten vaalien pienin vaalipiiri. Siitä valittiin eduskuntaaan vain kuusi edustajaa. Valinta edellyttää, että savolaiset ehdokkaat saavat haalittua varsin merkittävän potin myös Kymen alueen äänistä. Sinne vaan savolaiset Kotkaan ja Lappeenrantaan puhumaaan väki pyörryksiin.
On helppoa kerto kenelle annetaan ääni kun valitaan vaikkapa Vuoden urheilijaa.
Miksi kansanedustajan vaaleissa kertominen on sitten vaikeaa?
Häpeämmekö itseämme? Häpeämmekö omaa mielipidettämme? Vai mistä on kysymys? Muistan lapsuudesta kun omat vanhemmat eivät kertoneet edes toisilleen ketä äänestivät!
Itse äänestän eduskuntavaaleissa henkilöä. Sellaista, joka vie oman alueen asioita eteenpäin.
Aikaisemmin olen jo kertonut parissa vaaleissa äänestäneeni Jaria. Nyt ääni menee "uudelle voimalle" - Antille.
Höpistään taas... vaaleistakin vielä lähempänä varmaan lisää.
Kommentit
Lähetä kommentti