Tällä hetkellä voimassa olevien ohjeiden mukaan "Karanteenia vastaavissa olosuhteissa" siis on määräys pysytellä 14 vrkulkomailta Suomeen saapumisesta. Oma ja vaimon "karanteeni" päättyvät siis Mikael Acricolan päivänä 9.4. klo 13:55.
Lentokentältä saatu ohje maahan saapuville. |
Otin jo Facessa kantaa tiedotukseen etenkin Suomeen ulkomailta saapuvien kohdalta ja ihmettelen edelleen miksi Suomessa tehdään asioita hieman hitaasti. No onhan osa päättäjistäkin hämäläisiä. Selittäisiköhän se jotain?
Vai selittäisikö pelko - kuten velipoika mainitsi - jotain? Virkamiehetkin pelkäävät sanoa mitään, kun eivät tiedä tai oikeastaan kukaan ei tiedä? Asiahan on kyllä monella tavalla uusi ja haastava. Se vaatii myös lakimuutoksia ja uusien asetusten tuomista eduskunnalle päätettäväksi.
En tiedä syytä miten Malesiassa kaikki meni muutamassa päivässä ja oli ulkonaliikkumiskielto, paikat kiinni ja sotilaat kaduilla valvomassa? (Itse en nähnyt sotilaita, mutta paikallisten lehtien mukaan niitä oli väestökeskittymissä)
Malesiassa paikat menivät kiinni, mutta ruokaa ja ostoksia kuskaavilla oli hommia. |
Minä itse ymmärrän, että "karanteenia vastaavat olosuhteet" ovat tekojen ja käyttäytymisen osalta sama kuin maahan palaaja olisi karanteenissa. Ymmärrän varmaan väärin, koska tässä kuulun selvään vähemmistöön. Ainakin niiden keskustelujen ja näkemäni perusteella Helsinki-Vantaan lentokentälle palaavien suomalaisten kohdalla.
Tähän liittyy monenlaista juridiikkaa ja tämän koronaviruspandemian sijoittaminen oikeaan lokeroon ei liene helppoa kenellekään. Kun homma leviää käsiin ja lajenee löytyy tietenkin niitä, jotka jälkiviisaina kertovat mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä. Kuten minä ehkä nyt vähän.
Niin ja nythän sitä lain tarkoittamaa karanteeniakin mietitään oikein tosissaan jo valtiovallankin taholla. Termit, joita käytetään ja mikä taho niitä voi määrätä on hyvä kaikkien kerrata... karanteeni, eristys jne. (Tiedot löytyvät helposti googlettamalla eikä ole mitään mieltä niitä tähän kopioida.)
Kuala Lumpurin kentällä oli hiljaIsta ja pääosa llennoista oli peruttu (kuva 25.3.2020) |
GTR:n lento Kuala Lumpurista Dohaan oli puoliksi täynnä ja Dohasta Helsinkiin lähes täynnä. Ensimmäisellä lennolla oli paljon yskiviä ja pärskiviä matkustajia. Suomalaisia minun ja vaimoni lisäksi en havainnut lennolla.
Dohasta Helsinkiin kone oli lähes täynnä. Kaikki käsittääkseni suomalaisia tai Suomessa asuvia. Yskimistä en juurikaan kuullut.
Tietenkin yksi Uusi-Seelantilainen nuorimies ei kuulunut tähän joukkoon ja hänet passitettiin hotelliin lentokentän kupeessa ja pyydettiin seuraavana päivänä poistumaan maasta. Tiedä minne nuorimies vielä pääseekään, kun rajat alkavat joka puolella olla kiinni? sivusta kun kuuntelin, niin ei siinä auttanut selitykset, että "kaverit sanoivat, että kyllä maahan pääsee". Kaverit odottivat laukkuaualassa, että mihinkähän se kaveri mahtoi jäädä!
QTR:n lento Dohasta Helsinkiin oli miltei täynnä. Väkeä oli tulossa eri puolilta maailmaa. |
Niin tuosta tiedottamisesta piti kirjoittaa. Aika vaikeaahan se on kun sitä ei juuri ollut. Kuulutuksissa laukkuaaulassa muutaman kerran kerrottiin, että Suomeen saapuvien pitää siis pysyä "karanteenia vastaavissa olosuhteissa". Siitä huolimatta suuri osa jatkoi yleisillä kulkuneuvoilla lentoasemalta eteenpäin eikä vuokra-autofirmojen tiskeillä ollut jonoja.
Seinällä oleva juliste on hyvä, mutta onko sillä tehoa? |
Laukkujen odottelua Helsinki-Vantaalla 26.3.2020. Se metrin väli? |
En tiedä mikä itsellä on mennyt sekaisin? Tulkitsin annettuja ohjeita kuitenkin niin, että julkisia liikennevälineitä ei saa käyttää. Vuokrasin auton, jonka palautin seuraavana päivänä Hki-Vantaalle. Ruokaostokset tilasin autoon toimitettavaksi Lahdessa. Osa ryntäsi heti lentokentän Alepaan. En ole "viruskammoinen" enkä tee asioita siitä syystä, vaan tulkitsen annettuja ohjeita vain toisin. En myöskään ole sen tunnollisempi sääntöjen noudattaja kuin kansalaiset keskimäärin. Katson, että muut eivät ole saaneet tai hakeneet samaa infoa asiasta kuin mitä minulla on ollut.
Tällaisessa pandemiatilanteessa mielestäni vastuu siitä, että kaikki saavat riittävät tiedot toimia oikein on selkeästi viranomaisilla. Mielestäni on kohtuutonta vaatia maahan palaavalta, että "etkö sinä nyt herrantähden ole katsonut netistä miten pitää toimia kun tulet maahan".
Nyt on poikkeustilanne. Kyllä se pitäisi viranomaisten selkeästi kertoa. Varsinkin mikäli halutaan tietynlaista normaalista poikkeavaa käytöstä maahan palaavilta. Tähän osaltaan kuuluu mielestäni valvonta mahantuolopaikoissa, joihin minä luen esimerkiksi lentoaseman.
Puhdistusta Hki-Vantaan lentokentällä. |
Lähdimme reissuun 15.1.2020, jolloin koronasta itse en tiennyt mitään. Silti ihmettelin lentokoneessa vieressäni istuvan kuuden hengen perheenpään reissua. Vanhemmat ja neljä lasta olivat lähteneet viikon reissulle Afrikkaan ja eilen ihmettelivät kun paluulentojen kanssa oli ollut suunnattomia ongelmia. Silloihan jo lähtiessä olisi pitänyt olla tiedossa, että rajoja suljetaan ja lennot vähentyvät dramaattisesti. Tietoa ei tietenkään silloin jos ei lainkaan seurata uutisia.
En minäkään niitä Malesian viidakossa joka päivä seurannut ja matkustajailmoituksenkin muistin tehdä vasta viikkoa ennen Suomeen paluuta. Varsinainen hunsvotti siis olen - vastuuton maailamkiertäjä.
Matkaustajailmoituksia oli muuten pari viikkoa sitten tehtynä ulkoministeriössä noin 43 000. Maahan on kuitenkin palannut jo noin 200 000 henkeä, joten on se muiltakin unohtunut. Ja muutama päivä sitten niitä oli muistaakseni noin 44 000. Nyt Suomessa on sitten yllätytty, kun kaikki palaavat Suomeen.
Ainakin omalla kohdallani syynä paluuseen oli Suomen hallituksen suositus / kehotus. Matkan piti jatkua vappuun saakka.
Ruokatarvikkeet voi tilata kaupasta kotiin tai parkkipaikalle autoon toimitettuna. |
No nyt ollaan karanteenissa ja jännitetään onko tuo "koronavirusputkessa" kulkeminen saanut aikaan virustartunnan. Vielä kuitenkin oireeton, mutta lämpöä en nyt tohdi mittailla, kun on vähän tunne, että se olisi nousussa. Niin sitä uunimakkaraahan minä kaipailin reissussa. Keittiöön siis matka käy!
Ensi viikolla sitten testaillaan erilaisia karanteenissa olevan palvelujen saatavutta pienellä maalaispaikkakunnalla - Mäntyharjussa.
Palataan niihin ensi viikolla!
Kommentit
Lähetä kommentti