Vuosi lähenee taas loppuaan ja alkamassa on tämän vuosikymmenen viimeinen vuosi. Höpisijälle tämä vuosikymmen on ollut irtautumista aiemmista roolimalleista. Tulevan vuoden aikana on tarkoituksena pohjustaa askelmerkkejä seuraavalle vuosikymmenelle - tulevaan elämänvaiheeseen.
Mitäpä tuo muutos sitten eläkeläisten kasvavaan joukkoon liittyneelle höpisijälle merkitsee?
Päätös ja henkinen valmistautuminen on aloitettu jo ehkä pari kolme vuotta sitten. Testattukin asiaa on lyhyesti käytännössä. Viime vuonna neljä kuukautta fillarilla Aasiassa ja tänä vuonna viitisen viikkkoa Baltian maissa. Kiertolaiseksiko sitten on tarkoitus ryhtyä? Ei nyt aivan sentään.
Kumppanille olen puhunut reissusta alunpitäen mahtipontisella teemalla "Elämän tarkoituksen etsiminen". Se on pohdintojen jälkeen kuitenkin sulanut kuin jääpuikot räystäältä keväisin. Oman näkemykseni nimittäin olen mielestäni löytänyt. Emeritusprofessori Valtaojaa lainaten koen elämän tarkoituksen olevan "Elämä itse". Lyhyesti ja ytimekkäästi. Ei siinä tarvita minun osaltani enempiä pohdintoja. Voi keskittyä oleellisempaan.
Suunitelmia, exel-taulukoita, analyysejä eri maista, laskelmia ja paljon muuta on parin vuoden aikana kertynyt tietokoneelle niin, että kaikkea tehtyä ei edes enää tahdo muistaa. Voi tietenkin johtua tästä ikääntymisestäkin.
Yhtenä pontimena on vielä tässäkin iässä uuden kokeminen ja jossain määrin omien rajojen testaaminenkin. Mielenkiintoisen näkökulman kuulin tässä taannoin yhdeltä minua viisaammalta paikkakuntalaiselta, kun hän totesi erään pohdiskelusession aikana, että "Olen tässä pohtinut, että olenkohan minä oikeasti osannut elää?"
Sitä voinee jokainen tykönään pimeinä talvi-iltoina miettiä. "Olenko osannut elää?" Tiedän, että joku nokkela löytää vastauksen heti lukematta edes lausetta kunnolla loppuun. Se on hyvä jos niin on.
Itse olen kokenut suuren osan elämääni olleeni erilaisten roolien vanki. Se on ehkä estänyt myös omalla kohdallani "elämisen".
Viime vuosina olen yrittänyt karistaa näitä rooleja itsestäni pois ja oppia yhä enemmän sitä elämisen osaamista. Se ei ole ollut helppoa ja välillä se tuntuu menevän vähän "överiksi". Onneksi läheiset palauttavat eksyneen aina oikealle polulle. Aina en kuitenkan ota heidän opastustaan kuuleviin korviini. Aluksi tuntuu kuin minun pitäisi keksiä asiat itse. Ei minua tarvitse tulla neuvomaan on ensireaktio. Muutama päivä sulattelua, niin huomaan heidän olleen oikeassa.
Viime aikoina lähipiiri on yrittänyt oikoa minua Some-kirjoittelun tiimoilta. "Pitääkö sinun aina mennä kommentoimaan kaiken maailman turhanpaasaajien kanssa kilpaa. Humalaisten höpinöitä. Ärsyttävät sinua tahallaan"
Olenhan minä tätäkin miettinyt ja ajatellut, että onko tämä häpeän pelkoni kokonaan pyyhitty pois pääkopastani. Itsensä nolaaminen kerran päivässä julkisesti somessa madaltaa tietenkin rimaa, mutta saamani palaute läheisiltä pistää kyllä miettimään. Taitavat nimittäin olla oikeassa. Joulukuun some-tauon pitäminen antaa kuitenkin aikaa pohtia omaa rooliaan jatkossa.
Karkasi juttu taas käsistä, sillä elämästä - siitä tulevasta - piti höpistä.
Projektin nimeksi on muotoutunut 0202-2020. Päivämäärä, joka on etuperin ja ja takaperin sama. Siihen päivään on lastattu paljon. Se kaikki voi tietenkin tapahtua myös aiemmin.
Silloin on tarkoitus suunnata maailmalle. Kiertämään, olemaan paikallaan, elämään. Nähdä eri kolkkia Aasiassa, Papua-Uusi-Quinealla, Etelä-Amerikassa, Afrikassa, ties' missä. Kolmen vuoden projekti. Kohteet päätetään fiiliksen mukaan.
Saatatte uskoa, että pari vuotta on mennyt elämänkumppanin sitouttamiseen moiseen. Ei ole ollut helppo nakki, mutta nyt jo uskaltaa sanoa, että voiton puolella ollaan senkin suhteen.
Mitä se on merkinnyt ja merkitsee tässä ja nyt. Talouden eläinmäärää on vähennetty hallitusti vuosien takaisesta viidestä - kuudesta karvaisesta kumppanista yhteen. Sillekin on jo sijaiskoti mietittynä. Nyt luovutaan lähes kaikesta maallisesta. Mietitään onko meillä tukikohtaa eli asuntoa muutamaan vuoteen lainkaan Suomessa?
Se tuntuu vaikealta päätökseltä, joten edessä onkin pienen vuokra-asunnon etsintä, jonne voi tulla välillä kuukaudeksi pariksi nuolemaan matkalla syntyneitä havojaan. Niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Onko se Mäntyharjussa vai muualla on vielä täysin avoinna.
Hyvänä asiana voi pitää sitä, että jälkeläiset ovat suhtautuneet uteliaan hämmentyneinä moiseen hullutukseen. Nauraneet Exel-taulukoitani, joita olen toisinaan esitellyt. "Älä Make suunnittele noin paljon", on tuttu kommentti. Minun korvissani se tuntuu kehumiselta.
Nelma-kissakin katsoo tuossa tietokoneen vierellä silmät kapeina viiruina näpyttelyäni. Kuin ymmärtäisi mitä kirjoitan. Katsoo minua, naukaisee ja loikkaa häntä pysytssä nojatuoliin. Nuoee takapuoltaan ja katsoo minua. Onko tuo jokin viesti?
Elämä on on juuri tätä, se on unelmia joiden toivoo muuttuvan joskus todeksi. Edes unissa.
Höpistäänhän taas!
(Kuvat matkoilta maailman ääristä vuosilta 2016 - 2017)
 |
| Chrey Kla - Kambodza |
Mitäpä tuo muutos sitten eläkeläisten kasvavaan joukkoon liittyneelle höpisijälle merkitsee?
Päätös ja henkinen valmistautuminen on aloitettu jo ehkä pari kolme vuotta sitten. Testattukin asiaa on lyhyesti käytännössä. Viime vuonna neljä kuukautta fillarilla Aasiassa ja tänä vuonna viitisen viikkkoa Baltian maissa. Kiertolaiseksiko sitten on tarkoitus ryhtyä? Ei nyt aivan sentään.
Kumppanille olen puhunut reissusta alunpitäen mahtipontisella teemalla "Elämän tarkoituksen etsiminen". Se on pohdintojen jälkeen kuitenkin sulanut kuin jääpuikot räystäältä keväisin. Oman näkemykseni nimittäin olen mielestäni löytänyt. Emeritusprofessori Valtaojaa lainaten koen elämän tarkoituksen olevan "Elämä itse". Lyhyesti ja ytimekkäästi. Ei siinä tarvita minun osaltani enempiä pohdintoja. Voi keskittyä oleellisempaan.
 |
| Altai Tavan - Mongolia |
Yhtenä pontimena on vielä tässäkin iässä uuden kokeminen ja jossain määrin omien rajojen testaaminenkin. Mielenkiintoisen näkökulman kuulin tässä taannoin yhdeltä minua viisaammalta paikkakuntalaiselta, kun hän totesi erään pohdiskelusession aikana, että "Olen tässä pohtinut, että olenkohan minä oikeasti osannut elää?"
Sitä voinee jokainen tykönään pimeinä talvi-iltoina miettiä. "Olenko osannut elää?" Tiedän, että joku nokkela löytää vastauksen heti lukematta edes lausetta kunnolla loppuun. Se on hyvä jos niin on.
Itse olen kokenut suuren osan elämääni olleeni erilaisten roolien vanki. Se on ehkä estänyt myös omalla kohdallani "elämisen".
 |
| Essauouri - Marokko |
Viime vuosina olen yrittänyt karistaa näitä rooleja itsestäni pois ja oppia yhä enemmän sitä elämisen osaamista. Se ei ole ollut helppoa ja välillä se tuntuu menevän vähän "överiksi". Onneksi läheiset palauttavat eksyneen aina oikealle polulle. Aina en kuitenkan ota heidän opastustaan kuuleviin korviini. Aluksi tuntuu kuin minun pitäisi keksiä asiat itse. Ei minua tarvitse tulla neuvomaan on ensireaktio. Muutama päivä sulattelua, niin huomaan heidän olleen oikeassa.
 |
| Loc An - Vietnam |
Olenhan minä tätäkin miettinyt ja ajatellut, että onko tämä häpeän pelkoni kokonaan pyyhitty pois pääkopastani. Itsensä nolaaminen kerran päivässä julkisesti somessa madaltaa tietenkin rimaa, mutta saamani palaute läheisiltä pistää kyllä miettimään. Taitavat nimittäin olla oikeassa. Joulukuun some-tauon pitäminen antaa kuitenkin aikaa pohtia omaa rooliaan jatkossa.
Karkasi juttu taas käsistä, sillä elämästä - siitä tulevasta - piti höpistä.
Projektin nimeksi on muotoutunut 0202-2020. Päivämäärä, joka on etuperin ja ja takaperin sama. Siihen päivään on lastattu paljon. Se kaikki voi tietenkin tapahtua myös aiemmin.
Silloin on tarkoitus suunnata maailmalle. Kiertämään, olemaan paikallaan, elämään. Nähdä eri kolkkia Aasiassa, Papua-Uusi-Quinealla, Etelä-Amerikassa, Afrikassa, ties' missä. Kolmen vuoden projekti. Kohteet päätetään fiiliksen mukaan.
Saatatte uskoa, että pari vuotta on mennyt elämänkumppanin sitouttamiseen moiseen. Ei ole ollut helppo nakki, mutta nyt jo uskaltaa sanoa, että voiton puolella ollaan senkin suhteen.
 |
| Vientiane - Laos |
Se tuntuu vaikealta päätökseltä, joten edessä onkin pienen vuokra-asunnon etsintä, jonne voi tulla välillä kuukaudeksi pariksi nuolemaan matkalla syntyneitä havojaan. Niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Onko se Mäntyharjussa vai muualla on vielä täysin avoinna.
 |
| Phu Kraddueng - Thaimaa |
Nelma-kissakin katsoo tuossa tietokoneen vierellä silmät kapeina viiruina näpyttelyäni. Kuin ymmärtäisi mitä kirjoitan. Katsoo minua, naukaisee ja loikkaa häntä pysytssä nojatuoliin. Nuoee takapuoltaan ja katsoo minua. Onko tuo jokin viesti?
Elämä on on juuri tätä, se on unelmia joiden toivoo muuttuvan joskus todeksi. Edes unissa.
Höpistäänhän taas!
(Kuvat matkoilta maailman ääristä vuosilta 2016 - 2017)
Kommentit
Lähetä kommentti