Minulla on ollut se kuva, että suomalaiset ovat harkitsevaista kansaa. Tuumataan ja tuumataan usein niin, että muut menevät ohi. Nyt tilanne on ilmeisesti muuttunut. Ei välttämättä kuitenkaan parempaan suuntaan.
Kansanedustaja Hakkaraisen pikkujoulutempauksesta puuttui harkinta täysin. Kännissä harkinta tietenkin pettää, sen voin sanoa kokemuksesta. Se ei ole tietenkään puolustus ja se harkinnan petäminen on tässä tapauksessa tapahtunut kyllä aiemmin. Harkintaa pitää käyttää silloin kun kaataa alkoholia kurkusta alas. Kuten kaikki tietävät Hakkaraisella se on sairaus, johon työnantajan pitäisi puuttua. Eikö jokin hoittoonohajaussysteemi tähän ole olemassa? Niin vaatiihan se tietenkin suostumusta itse Hakkaraiselta. No niin. Siihen kaatunee sekin.
Kun harkinta pettää yksittäiseltä kansanedustajalta niin ei se nyt kovin vakavaa voi olla. Välillä tuntuu kyllä, että talossa harkinta on pettänyt ainakin sadalta edustajalta.
Enemmän harkinnan pettämisestä voi olla huolissaan maan korkeimman syyttäjäviranomaisen kohdalla. Hän palasi muina miehinä eilen työpaikalleen, vaikka oli juuri saanut tuomion Korkeimmassa Oikeudessa. Nissinen oli hoitanut vuosien ajan esteellisenä syyttäjälaitoksen koulutuspäätöksiä. Korkein oikeus katsoi teon vielä tahalliseksi.
Nissinen myönsi syyllisyytensä, mutta ei sen tahallisuutta. Kertoi harkintansa pettäneen. Ylin syyttäjäviranomainen kertoo harkintansa pettäneen? Voiko valtakunnan ylimpänä syyttäjäviranomaisena toimia henkilö, joka myöntää harkintansa pettävän? Ihan oikeasti... Ei voi! Mistä sen voi tietää milloin se taas pettää? On itse myöntänyt asian, niin eihän tässä voi olla mitään epäselvää.
Mikäli Nissinen ei osaa itse tehdä päätöstä, niin oikeusministeriö ja Mäntyharjun oma poika oikeusministeri Häkkänen joutuvat nyt tekemään päätöksen, johon ei löydy tukea menneisyydestä. Ennakkotapaus siis.
Kyseeseen maalaisjärjellä ajatellen ei voi tulla huomautus tai varoitus vaan siirtäminen syrjään tehtävästä. Tulee olemaan Antille kova paikka, mutta sen joutunee tekemään, jotta ei joudu lehdistön riepoteltavaksi harkinnan puutteesta hänkin.
Nissinen kuitenkin pelastanee tilanteen ja sanoutuu itse irti tehtävästä. Moitteet häneltä tietenkin tulee saamaan media, joka "paisutteli" juttua. Hyvä kuitenkin niin, sillä eihän syyttäjä voi olla syyllinen, vaikka takana olisikin Korkeimman Oikeuden tuomio.
Ajattelin itse lähteä nyt testaamaan omaa harkinnan puutettani ja tekemään parin kilometrin kävelylenkin, vaikka tohtori sanoi kilometrin riittävän tässä vaiheessa.
Hyvää ja harkinnan täyttävää joulun alusaikaa kaikille. Myös teille vakavasta harkinnan puutteesta kärisiville. Vai olisiko se sittenkin siitä nauttiville.

Kommentit
Lähetä kommentti