Estraadeilta erämaan hiljaisuuteen

Loppuun kulumassa oleva kesä on omalta kohdaltani ollut tähän mennessä hyvin kaksijakoinen. Alkukesä meni kesäteatterin harjoituksissa ja esityksissä. Viimeisen kesäteatteriesityksen jälkeen juna vei miehen seuraavana päivänä pohjoisen erämaihin. Kaksi viikkoa yksin elämän alkulähteillä - luonnossa - palautti luojan luoman jälleen maan pinnalle.

Tarkoitukseni ei ole tyrkyttää keksimiäni juttuja muille, mutta suosittelen silti kahta juttua.

Mooseksen penninpyöritys, Mooses ja Alma.

Sinä, joka et voisi kuvitella astuvasi harrastajateatterin estradille niin kokeile. Tarkoitan juuri sinua, joka et voisi sitä kuvitella kuuna päivänä. Takaan, että yllätyt! En ala enempää filosofoimaan ta analysoimaan mitä siitä saat. Se on sitten se yllätys. Itse olen kiitollinen saamastani kokemuksesta ja palautteestakin. Se pistää vanhenevan tosikon nöyräksi. Kiitokset kaikille kesäteatterin ystäville - niin katsoijille kuin mukana olleille kolegoille ja toimitsijoille. Mooses kiittää ja kumartaa.

Kulkijan laveri. Manto-ojan autiotupa - Savukoski.

Toinen mikä pitäisi Suomen kaltaisessa maassa kuulua jokaisen suomalaiseksi itseään kutsuvan perustaitoihin on liikkuminen luonnossa. Lähtekää hyvät ihmiset luontoon. Voittakaa se geeneihinne pikku hiljaa juurtuva petopelkonne ja menkää metsään. Menkää sinne missä joku on kertonut nähneensä suden tai karhun. Olkaa yö yksin teltassa ja kas kummaa - ei se susi käynytkään syömässä teitä.
Näin minulta monet kysyvät kun liikun Itä-Suomen ja Lapin erämaissa. "Eikö sinua pelota kun siellä on niitä petoja?" Näin on kansamme erkaantunut luonnosta, joka on tulevaisuudessa sen ainoita valttikortteja. Meillä on vielä luontoa, jota voimme vaalia. Pitäkäämme siis siitä huolta ja opeltelkaamme elämään sen kanssa.
Kahden viikon ja kolmensadan kilometrin patikointi pitkin soita ja tuntureita oli minun pyhiinvaellukseni. Se on siirtymistä elämän perusasioiden äärelle, jotka tahtovat unohtua tämän päivän kiireessä. Ilman uutisia, ilman internet-yhteyksiä, kännykkäkin pois päältä.

Kuukkeli - kulkijan kaveri

Tänä päivänä on kuitenkin totta, että suoraan ei kannata kävelykadun vilinästä ilman kokemusta lähteä Lapin erämaihin. Kokeile ja testaa taitojasi lähimetsissä tai läheisissä kansallispuistoissa. Tärkeätä on uskoa itseensä, kuitenkaan yliarvioimatta kykyjään. Suunnistustaito on kuitenkin kulkijalle välttämätön.

Pohtiessani tätä suomalaisten luonnosta erkaantumista hämmästelen samalla ulkolaisten kiinnostusta Suomen luonnosta. Useat vaelluksilla tapaavani henkilöt ovat saapuneet Suomeen ja sen erämaihin ulkomailta. Ranskasta, Saksasta, Belgiasta, Itävallasta, Liettuasta, Tsekistä ja Ruotsista olivat tällä reissulani tapaaamat ulkolaiset lähtöisin. Heitä kiinnosti luonto - ei niinkään Suomi. Täältä he kuitenkin olivat tulleet etsimään sitä luontoa ja rauhaa.

Tunturipuoron kohinaa. Suomujoki, Kotaköngäs - Sodankylä

Tuleekin mieleen, että kuinkahan moni suomalainen on ollut yksin yötä metsässä? Tilastot osoittavat, että joka kymmenes suomalainen on tehnyt yli yön kestäviä retkiä luontoon. Osalla se on 9-vuotiaana tehty partiolaisretki. Toisilla se armeijan kaksi yötä metsässä -retki alokasaikana ennen vapautuspäätöstä  moisesta kurituslaitoksesta.
Voin antaa takuun, että kolmantena yönä yksin erämaassa löydätte jotain sellaista itsestänne, jota ei löydy internetistä eikä kävelykadun Hessburgerista. Enkä halua kertoa mitä se on. Se on itse koettava ja löydettävä.

Kokemuksista syntyy elämä. Toivotan kaikille hyvää ja antoisaa elämää - siis hyviä ja antoisia kokemuksia.

Höpistään taas.....