Vuosi on päättymässä ja ihmiset pohtivat joulukinkun kyllästäminä jo uudenvuodenlupauksiaan. Turhaa touhua. Ne lupaukset pääsääntöisesti pettävät. Osa tammikuun alkupäivinä ja osa myöhemmin.
Voisi kuitenkin yrittää luvata itselleen jotain, ihan vaikka kokeeksi. Lupaan ajatella tulevana vuonna - edes kerran. Mikäli voimia riittää, voi sitten harkita ajattelun lisäämistä. Ensin toisen kerran ja syyspuolella jo voisi ajatella vaikka kolmannen kerran. Tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät aivojaan pari kertaa vuodessa, joten tämän harrastuksen lisäämisellä voisi olla kansantaloudellistakin merkitystä. Päättäjien soisi ajattelevan ainakin tuon keskivertoisen kansalaisen tavoin - siis kahdesti ainakin.
Taisi olla aivan tuossa eilispäivänä kun yksi kansankynttilä oli ajatellut - ilmeisesti oikein perusteellisesti. Kansanedustajakollegat ja kansalaiset ympäri Suomea eivät ole vielä saaneet tuosta ajatuksesta oikein kiinni. Oli nimittäin kansanedustaja Packalen saanut oikein loistoidean - ai että oli välähtänyt poliisimiehellä oikein kunnolla. Huonosti käyttäytyvät kansalaiset sijoitettaisiin samoille asuinalueille - Helsingissä Vesalaan. Mies on perustuslakivaliokunnan jäsen. Minkähän valtion perustuslaki on polliisimiehellä kirjahyllyssä ja onkohan kaveri kuullut YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. Puoluekannaltaan - yllätys yllätys - perussuomalainen. On sillä Soinilla paimennettavaa. James saattin ulos ja Halla-aho ruotuun niin alkavat poliisitkin potkimaan aisan ylitse. Voimia kuitenkin valitsemallanne tiellä - toivotan.
Politiikassa ei kaikki ole kuitenkaan aivan yhtä pihalla. Nimittäin keskustan Sipilästä on tulossa vuosikymmenen politiikan komeetta. Moni puolue voi olla aivan syystä kateellinen keskustalle. Mies erottuu puhumalla asiaa. Tähän ei valitettavasti yksikään muu puoluejohtaja tällä hetkellä pysty. Tai sitten ei uskalla tai osaa. Keskusta oli viime eduskuntavaaleissa neljänneksi suurin puolue. Nyt se on ykkönen ja on ottanut Soinilta opposition selkeän johtajan paikan.
Sipilä pisti valintansa jälkeen reilussa vuodessa puolueensa talouden kuntoon. Kuluja leikattiin ja tuloja lisättiin - yritystaustaiselle miehelle yksinkertainen resepti. Ja toimi. Lähes miljoonan euron pankkivelat puolue on maksanut pois ja on nyt täysin velaton. Kannatusluvuissa puolue on noussut ykköseksi. Pääministeriehdokas numero yksi on tällä hetkellä Sipilä.
Yritystoiminnasta mallia hakeva puoluejohtaja vastustaa poliittisia virkanimityksiä. Paras valittakoon kuhunkion tehtävään lienee kannatettava ajatus kansalaisten keskuudessa. Valitettavasti se ei tule saamaan poliitikoilta kannatusta laajemmin. Pitäähän meille - politiikan ammattilaisille - joku paikka olla jos valtakirjaa eduskuntaan ei uusitakaan. Jos ei Kevaan niin Veikkaukseen, molemmat hoituu - mehän ollaan ammattilaisia. Voi tietysti perustellusti kysyä... Että missä?
On meillä kansalaisilla ihmettelmistä. Mäntyharjulaisilla etenkin kun kunnan johtohenkilöt ovat vaihtumassa. Käydään kuitenkin tämä vyyhti lävitse seuraavissa höpinöissä, jottei sekoitu tähän valtakunnan verkkoon aivan liiaksi. Menee hyvä juttu kenties Jameksen piikkiin!
Niin ja varokaa ettei nurmikko syty tuleen, kun ampuilette niitä raketteja taas huomispäivänä.
Höpisemisiin taas....

Kommentit
Lähetä kommentti