Uusi vuosi on taas alkanut. Lupauksia on tehty ties millaisia ja onnea tulevalle vuodelle on kilvan toivoteltu. Päivänä eräänä ollessani kävelylenkillä puolisoni kanssa vastaan asteli hiljaisen oloisena paikkakuntalainen yrittäjä. Toivottelimme siinä hyvät alkaneet vuodet, kuten tapana on.
Yritäjä kuitenkin jatkoi juttua ja kiitteli höpisijää siitä, että on höpisijän ansiosta muuttanut yrityksensä pois Mäntyharjusta. Vähän ihmettelin, että mistä moinen "kunnia" minulle nyt näin vuoden alkajaisiksi lankeaa. Kuulemma kirjoitteluni blogissani ja sosiaalisessa mediassa ovat tällaisen päätöksen saaneet aikaan. Viimeinen pisara kuulemma oli ollut, kun jossain ulostulossani olin laittanut kuvan yrityksen julkisesti esillä olevasta mainoslakanasta "Osaaminen elementissään" esille. Lyhyin askelin hän jatkoi matkaansa huudellen vielä perään, että näin saatte Mäntyharjun konkurssiin. Mitä hän tällä tarkoitti ei minulle auennut. Ehkä hän tarkoitti sitä, että omakin yritykseni ajautui taannoin konkurssiin. Sillä asialla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tai vaikutusta tämän asian tai kirjoitteluni kanssa.
Tienvarren mainoskylttiä voidaan tulkita monin eri tavoin. |
Pohdin asiaa mielessäni ja istahdin kotiin tultuani kirjailemaan tätä höpinää. Onko minun nyt otettava tämä ehkä vähän kyseenalainen kunnia tai edes osa siitä itselleni? Kertailin mielessäni ulostulojani blogissani ja sosiaalisessa mediassa. Vertailin omaa sanankäyttöäni yleiseen keskusteluun, jota on käyty mediassa kyseisen yrityksen toimintaan liittyen. Niin kunnan virkamiesten kuin luottamushenkilöidenkin taholta sanankäyttö on toisinaan ollut paljon kriitisempää kuin höpisijän höpinät. Tyylini on puhua asiat suoraan ja kerron mieltäni askarruttavista asioista selkeällä suomen kielellä - joskus myös sarkastisin sanakääntein.
Torikahvien äärellä vaihdetaan taas näkemyksiä tulevana kesänä. |
Mikäli tällaiset yrityksen paikkakunnan vaihtoon liittyvät asiat ovat todellisia, niin ovathan ne paikkakunnalle aina menetyksiä. Kun jotain lähtee, niin jotain tulee aina kuitenkin tilalle. Veroeuroja menetetään, mutta mitä saadaan tilalle? Sitä olisi hyvä miettiä, niin virkamiesten kuin luottamushenkilöidenkin. Itse en kuulu kumpaankaan ryhmään, joten yritäjän puheet ansioistani mahdolliseen paikkakunnanvaihtoon tulee mielestäni nähdä epätoivoisena mielenilmaisuna. Tarkoitus oli varmaan yritää saada höpisijä tuntemaan jonkinasteista syyllisyyttä julkisesta kirjoittelustani.
En kuitenkaan aio heittää kynääni nurkkaan tai vaipua itseni syyttelyyn tällaisten uudenvuodentoivotusten johdosta. Pitäisikö sitten oheinen käytös kokea imarteluna vai ivailuna? Sitä täytyy vielä pohtia ja pureskella. Yleensähän piikittelijä näkee vikaa muissa, mutta ei itsessään. Syyt tällaiseen käytökseen ovat varmaan aivan jossain muualla - enkä siitä voi ansioita itselleni ottaa.
Höpisijän on tarkoitus lähteä etsimään uusia näkökulmia taas fillarilla maailman ääristä. |
Kirjoituksissani on usein hyvin sarkastinen ote ja tiedän tyylin olevan joillekin vaikeasti ymmärrettävää. Tosille jopa mahdotonta. Siksi edellä mainitun kaltaiset "toivotukset" ovat minulle tulleet muutaman vuoden aikana tutuiksi. Eivät ne minua hätkäytä, jos nyt eivät myöskään mitään ilonpurkauksia saa aikaan. Vanha sanontahan myös kuuluu, että "mikään ei muutu, jos joku ei suutu".
Kynä siis pysyy terävänä jatkossakin.
Seuraava höpinä tuleekin sitten keskeltä Atlantin valtamerta - mikäli korona suo.
Kommentit
Lähetä kommentti