Huvittuneena ja hieman ihmeissäni, mutta en kuitenkaan kovinkaan yllättyneenä olen seurannut lehtikirjoittelua ja sosiaalisen median kommentointeja Ruskahovin osalta.
Lehdet tietenkin uutisoivat tärkeästä asiasta, mikä on aivan oikein. Sosiaalinen media antoi lisäväriä keskusteluun, mutta ne joille verorahoista maksetaan palkka asioiden tiedottamisesta ovat hiljaa. Jotain mielstäni tässä silloin on vialla. Orkesterilla on nyt nuottivihko hukassa ja orkesterinjohtaja on ilmeisesti menetänyt puhekykynsä.
Mikäli kyseessä olisi inhimillinen erehdys näin kesälomakauden jälkeen, niin ymmärtäisin. Näin ei kuitenkaan ole, sillä siitähän on tullut tapa Mäntyharjussa.
Kunnajohtaja kertoo, että asiasta ei ole kerrottavaa ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ei kommentoi kuulemma asiaa.
Yritti kuitenkin Facebookissa kääntää jutun median syyksi. Lehti oikaisi alkuperäisen uutisen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja alkoi leikkimään verbaalisilla kyvyillään ja totesi, että korjauksessakin on virhe. "Ei Ruskahovin myyntiä ole valmisteltu, vaan selvitetty". Voi Hellan lettas sentään. Selvittelyhän on osa valmistelua.
Sai muutaman kommentin verbaaliseen avaukseensa ja päätyi näköjään poistamaan koko keskustelun Facesta. Ainakaan äsken en sitä löytänyt enää sieltä.
Onko tässä kunnan tiedottamisen linja?
Tämä on toistunut kyllä nyt liian monta kertaa, että jonkun pitäisi kyllä nyt viheltää peli poikki ja laittaa vaikka osa porukasta toipumaan. Ihmettelin tannoin Kittilän kunnanvaltuutettujen touhuja, mutta tämä on omalla tiedottamisen sarallaan kyllä aika superkunta. Ei vaan opita, ei sitten millään.
Björkmanin kaupan tontin osto, Kompan talo, ulkoilualuen kaavamuutosyritykset poikkeamisluvalla jne. Kaikissa toistuu sama. Sitä avointa tiedottamista ei näköjään osata.
Muistan kun taannoin kirjoitin höpinää Björkmanin kaupan tontin oston järjettömyydestä. Silloinen kunnavaltuuston puheenjohtaja nappasi minua kylän raitilla hihasta ja moitti kuinka tietämätön minä olin asioista.
"Tämä on ainut paikka Mäntyharjussa mihin tällanen palvelutalo pystytään rakentamaan. Etkö Sinä Markku ymmärrä. Minä itse olen käynyt kaikki mahdolliset paikat lävitse virkamiesten kanssa ja niitä ei oikeasti ole."
Vuoden päästä tästä keskustelusta oli kahdella palvelutalolla harjannostajaiset. Aivan eri paikassa kuin Björkmanin kaupan tontti muuten. Ihan van niin kuin muistin virkistämiseksi.
Tämä on nyt vaan niin superhyvä esimerkki siitä kuinka hyvin kukin ymmärtää ja mitä ja kuinka tiedotusta hoidetaan. Pahoittelen, mutta pakko ottaa esille, jotta kaikki ymmärtäisivät mistä on kysymys.
Mitä tästä kaikesta tulisi päätellä?
Mielestäni jonkun tästä säheltämisestä pitäisi uskaltaa ottaa vastuu kontolleen. Kukahan se nyt sitten voisi olla?
Johtajathan kantavat vastuun koko organisaation toiminnasta ja siitähän heille palkka maksetaan. Ei johtajan työ sinänsä tekemisen kannalta ole paljonkaan enemmän vaativaa kuin monen alle puolet pienemmällä palkalla työskentelvän.
Se runsas puolet palkasta maksetaan mielestäni siitä, että kantaa vastuun ja uskaltaa astua esiin silloin kun asiat eivät mene aivan putkeen. Yrityksissä tämä toimii suhteellisen hyvin. Mikäli ei toimi, niin jotain tapahtuu. En kerro, mutta jokainen voi päätellä mitä.
Julkisella puolella saa piilotella ja olla tekemättä kovassa paikassa mitään. Se on minusta outoa ja väärin palkan maksajia eli veronmaksajia siis kuntalaisia kohtaan.
Olisiko kohtuutonta vaatia, että ne joille vastuun kantamisesta maksetaan astuisivat nyt esiin ja tekisivät sen mitä kuuluu tehdä? Pistää kunnan tiedottaminen sellaiseen kuntoon, että kuntalain 29 §:n mukainen lain henki myös toteutuu.
Luettuann tämän ja saatuanne taas ne väärään kurkkuun menneet kahvinporota yskittyä ulos ja röörit puhtaiksi, niin kertokaapa nyt silleen kansantajuisesti oliko tässä kirjoituksessa jotain väärin, niin teen kyllä oikaisun anteeksipyyntöjen kera.
Mikäli korjattavaa ei löydy, niin kertokaa nyt ihmeessä sitten miten kunnan tiedottamista tulisi kehittää ja kuka siitä kantaa vastuun? Älkääkä Herran tähden sanoko, että "markkinointipäällikkö".
Lupasin taannoin höpistä positiivista juttua Mäntyharjusta ja se oli kyllä jo tuloillaan, mutta sen verran taas tuli sähellystä, että meni siinä sanat solmuun. Kyllä sekin tulee ja oikein kirsikka kakun päälle laitettuna.

Kommentit
Lähetä kommentti