Minulla on useampi talvi mennyt fillarin päällä vuodesta 2017 lähtien yhtä koronavuotta lukuun ottamatta. Tämä talvi on mennyt ilman fillarointia kaukomailla ja muutos on melkoinen. Ei oikein mitään saa tehdyksi. Koronavuonna paikkasin tekemisiäni opiskelemalla Turun yliopiston avoimessa yliopistossa ympäristötiedettä ja kulttuurin tutkimusta. Tähän en vain saanut itseäni ympäripuhuttua tänä talvena. Vapaaehtoistyötä olen lisännyt jonkin verran. Vanhusten ulkoilutus palvelutalossa on saanut rinnalleen vapaaehtoistyötä kehitysvammaisten palvelukodissa. Tuntuu vain, että jotain pitää vielä keksiä.
Talviset fillariretket toivat liikuntaa. Tässä kahvitauolla Intiassa 2023. |
Liikuntaa yritän parhaani mukaan lisätä. Kävelyä ja kuntosalia on tullut harrastettua, mutta epäsäännöllisesti. Ongelma minulla on se, että haluan aina kokea jotain uutta. Lähireitit olen jo patikoinut ja enhän minä niitä nyt uudestaan lähde köpöttämään. Ulkomailla se onnistuu helposti, kun menee maahan, jossa ei ole ennen käynyt. Hiihtokin on jäänyt tämänpäiväiseen 17 kilometrin hiihtelyyn tänä talvena. Polvi ei kestä juoksemista, joka aiemmin on pitänyt hyvin myös painon kurissa. Kahvipullaa taloudessa kuluu vähintään pitko päivässä ja paino nousee. Saunan lauteilla heiluttelin tänään hiihtolenkin jälkeen pyöristynyttä vatsaani ja kävin vaakalla. Viisari pysähtyi 83 kilon kohdalle. Hui! Normaalitilanteessa minulla on paino tammikuun alussa ollut noin 79 kiloa ja kolmen kuukauden fillaroinnin jälkeen se on ollut noin 72 kiloa. Tänä vuonna kun ei ole tuota fillarireissua paino vain nousee. Hitto.... näin ei voi jatkua!
Kahviherkutko tulisi lopettaa? |
Nyt on aika ottaa itseä niskasta kiinni. Liikuntaa on lisättävä ja ruokavalioon on saatava muutos. Miten motivoin itseni muutokseen? Jos jätän kahvipullan pois en kyllä suostu syömään porkkanaa sen tilalla. Jotain muuta on keksittävä. Taidan lähteä kunnan liikuntaneuvojan juttusille, sillä se on Mäntyharjussa nyt maksuton palvelu ja sitten itse opiskelemaan jotain paastoa tai laihdutusta. Jos söisi kuukauden lanttusosekeittoa ja keiton kanssa ruisleipää ilman voita, niin auttaisikohan se? Ei kyllä jotain muuta on keksittävä.
Kyllä Mäntyharjusta löytyy ulkoilureittejä, mutta miten motivoin itseni, |
En kuitenkaan aio osallistua miesten hiihdon SM-kisoihin Tuiskun Antin tapaan tai yhdistetyn SM-kisoihin ensi vuonna kuten Toni Nieminen ja Janne Ahonen ovat luvanneet. Enhän minä tosiasiassa uskaltaisi edes pienimmästä hyppyrimäestä laskea eikä tuo hiihtokaan minulta suju. Niin ja nyt taisin unohtaa, että olen jo seitsemänkymppinen. Pitäisikö suosiolla lähteä kyselemään jo paikkaa ikäihmisten palvelutalosta. Ei hitto nyt ajatus karkaa. Pitää lopettaa ja aloittaa hyvän, maukkaan ja paljon rasvaa ja leivoksia sisältävän laihduttavan ruokavalion etsiminen netistä. Pitäisikö kysyä apua tekoälyltä?
Auttaisikohan tämä höpinä motivoinnissa? Lupasinko minä muka jotain? En kai! Vappuna sen sitt' näkee!
Kommentit
Lähetä kommentti