On ollut ilo todeta kuinka vihreät ajatukset ovat vallanneet Mäntyharjun, vaikka tietoni mukaan Mäntyharjun kunnanvaltuustossa on vain yksi Vihreän liiton jäsen. Tämä on tullut vahvasti esiin koulukuljetuskeskustelussa, jossa kuntalaiset, puolueiden edustajat puoluekannasta riippumatta sekä myös yrittäjät ovat nostaneet päästöluokitukset koulukuljetusten yhdeksi tärkeimmäksi kriteeriksi. Vaaditaan Euro 6 päästöluokituksen mukaisia autoja koulukuljetuksiin vetoamalla koulukuljetusten turvallisuuteen. Hienoa, että kuntalaiset ja yrittäjät ovat näin edistämässä päästöjen vähentämistä myös täällä maaseudulla.
Mäntyharjulaiset ovat tässä hyviä edelläkävijöitä. "Laki ajoneuvo- ja liikennepalveluhankintojen ympäristö- ja energiatehokkuusvaatimuksista" on allekirjoitettu 15.7.2021 ja siinä määritellään hyvin tarkasti ympäristöystävällisten ja energiatehokkaiden ajoneuvojen ominaisuuksista sekä maantieteellisistä alueista ja siirtymäajoista päästöttömämpiin ajoneuvoihin. Näin EU-direktiivin jäsenmaakohtaiseen vähimmäisosuuteen tähtäävän ympäristöystävällisten ja energiatehokkaiden ajoneuvojen osuus ainakin Mäntyharjussa olisi paljon edellä EU-direktiivien vaatimuksia.
Onko tällä sitten vaikutusta koulukuljetusten turvallisuuteen? Tietenkin vain uudemmissa autoissa päästöt ovat vähäisempiä, mutta auton ikä ei ainakan suoraan korreloi auton turvallisuutta, kuljettajien reittituntemusta, aikataulujen pitävyyttä ja muita koulukuljetuksiin liityviä tärkeitä tekijöitä. Kyllä vanhempikin auto on oikein ylläpidettynä ja asianmukaisesti lain vaatimalla tavalla varustettuna turvallinen.
Hienoa kuitenkin, että mäntyharjulaiset ovat nostaneet päästöttömyyden ja näin vihreän ajattelun yhdeksi koulukuljetusten pääteemaksi. Tästä on hyvä jatkaa samaa ajattelua myös muilla toiminnan sektoreilla. Olisiko tulevaisuuden motto Mäntyharjussa: "Meillä vihreys lähtee jo koulukuljetuksista ja se on osa yrittäjiemme aatemaailmaa"?
Kommentit
Lähetä kommentti