Vaalit menivät ja uudet edunvalvojamme ja lakiemme säätäjät ovat saaneet valtakirjansa seuraavalle kaudelle. Ei tullut jytkyjä tällä kerralla. Kaikki meni aika lailla niin kuin pitikin. Ollaan tyytväisiä. Ei vaalien tulos suuresti hetkauta tavallista kansalaista, vaikka joku niin pienessä päässään kuvitteleekin.
Etelä-Savon maakunta sai seitsemän edustajaa entisten kuuden sijaan. Joku todellinen ennustaja veikkasi Etelä-Savolle kolmea paikkaa. Pessimisti ei pety sanoi tuleva pääministerikin vaali-iltana kun rohkeni puhua vaalivoitosta vasta kun tulos oli julistettu.
Kaakkois-Suomen vaalipiirikään ei tarjonnut mitään suurempia yllätyksiä. Odotusten mukaan - tai ainakin melkein homma meni.
Lepän Jari otti äänikunkuuden koko vaalipiirissä ja parissa edellisvaaleissa ääneni saanut pertunmaalainen tullee olemaan vahvaa ministeriainesta. Onnittelut Jarille - torikahvilla tavataan.
Höpisijä veikkasi jo blogissaankin eu-vaalien aikoihin, että Häkkäsen Antti tekee mäntyharjulaista historiaa. Eikä tarvinnut olla iso ennustaja... ihan laskemalla onnistui. Ilman ääntänikin olisi mennyt läpi. Vaalipiirin ykkönen kokoomuksen porukasta oli ehkä pieni yllätys, mutta menköön.
Perusuomalaiset on niin äijäpuolue täällä susirajalla, että ei oo' tosikaan. Puolueen ykköpaikan äänissä ottanut nainen pääsi kuudennelle sijalle. Tanja Hartonen-Pulkka kuitenkin yli kolminkertaisti äänimääränsä viime vaaleihin verrattuna, joten hatunnoston arvoinen suoritus - onnittelut. Jospa sitten seuraavalla kerralla!
Ano Mäntyharjusta sai ne äänet, jotka hänelle kuuluivat. Onnittelut miehelle, joka pitää kiinni aatteestaan. Demokratia tarvitsee Teitä kaikkia.
Vaalipiirissä ehkä yllätti se, että kaikki Perusuomalaiset läpimenneet olivat miehiä ja Demarit naisia. Missä hitossa ovat ne demariduunarit, jotka tehtaissa pakertavat ja vappumarsseilla punaisia lippuja kantavat. No niin selvähän se... tehtaat on lopetettu ja vappumarsseja ei tarvita. Ne loppuvat itsestään - ei ole lipunkantajia.
Onnittelut vielä kaikille ehdokkaille ja äänestäjille. Äänet on käytetty ja kansa on puhunut. Sai kansa näköisensä edustajat taas kerran.
Vaalitaistelu oli ehdokkaiden osalta höpisijän mielestä fiksua. Olette oppineet, että toisia mustamaalaamalla ei edustuspaikkoja jaeta. Ne jaetaan omia arvoja ja vahvuuksia esille tuomalla.
Sanotaan, että kansa saa sellaiset edustajat kuin se ansaitsee. Kansan tuntoja kuunnellessa tulee kyllä mieleen, että valitut ovat jopa fiksumpia kuin valitsijansa. Mistä tällainen sitten putkahti mieleen?
Joillakin äänestäjillä on tapana kannustaa omiaan arvostelemalla ja halventavasti haukkumalla muita ennen vaaleja ja valittuja vielä jälkeen vaalien. Tähän eivät ehdokkaina olleet vaalitaistelun aikana juurikaan sortuneet. Kiitos siitä Teille.
Sitä sisällä möyryävan katkeruuden määrää ei joidenkin kohdalla voi käsittää. Joku psykiatri ehkä käsittäisi - tiedä häntä. Hoitopaikat maksavat, joten kalliiksi tulee!
Haukutaan ehdokkaita ja kun valinnat on tehty haukutaan valittuja. En voi lainkaan ymmärtää enkä käsittää. Maailmaa ei rakenneta niin, vaan se tehdään kannustamalla ja yhteistyöllä.
Valtakunnan tasolla Sipilällä on iso työ edessä. Kasata hallitus, joka saa sovitettua arvonsa ja ohjelmansa yhteistyön tarvitsemaan muottiin. Nyt olisi vaalivoittajien aika näyttää miten he hommaa hoitavat. Helppoa se ei ole, koska kaikki voittajat eivät valitettavasti mahdu samaan hallitukseen.
Kuka se sitten oikeasti lienee voittaja. Höpisijän mielestä se on kansa, joka on saanut taas äänensä kuuluviin. Valinnat on tehty - pulinat pois!
Edelleen höpisijää ihmetyttää se, että mitä ihmeen salaista äänestykseen liittyy?
Kuten joku radiossa sanoi: "Me olemme kansa, joka menee sumeilematta ventovieraan kanssa alasti saunaan, mutta kun kysyy ketä äänestit vaaleissa niin ollaan suut kiinni ja katsellaan kuusenlatvoja"
Taitaa olla sitä heikkoa itsetuntoa kaikki tyyni - se katkeruuskin!
Etelä-Savon maakunta sai seitsemän edustajaa entisten kuuden sijaan. Joku todellinen ennustaja veikkasi Etelä-Savolle kolmea paikkaa. Pessimisti ei pety sanoi tuleva pääministerikin vaali-iltana kun rohkeni puhua vaalivoitosta vasta kun tulos oli julistettu.
Ääniharavalla makkarat jaossa! |
Kaakkois-Suomen vaalipiirikään ei tarjonnut mitään suurempia yllätyksiä. Odotusten mukaan - tai ainakin melkein homma meni.
Lepän Jari otti äänikunkuuden koko vaalipiirissä ja parissa edellisvaaleissa ääneni saanut pertunmaalainen tullee olemaan vahvaa ministeriainesta. Onnittelut Jarille - torikahvilla tavataan.
Eduskuntaan... sinnepä sinne! |
Perusuomalaiset on niin äijäpuolue täällä susirajalla, että ei oo' tosikaan. Puolueen ykköpaikan äänissä ottanut nainen pääsi kuudennelle sijalle. Tanja Hartonen-Pulkka kuitenkin yli kolminkertaisti äänimääränsä viime vaaleihin verrattuna, joten hatunnoston arvoinen suoritus - onnittelut. Jospa sitten seuraavalla kerralla!
Ensi kerralla sitten! |
Vaalipiirissä ehkä yllätti se, että kaikki Perusuomalaiset läpimenneet olivat miehiä ja Demarit naisia. Missä hitossa ovat ne demariduunarit, jotka tehtaissa pakertavat ja vappumarsseilla punaisia lippuja kantavat. No niin selvähän se... tehtaat on lopetettu ja vappumarsseja ei tarvita. Ne loppuvat itsestään - ei ole lipunkantajia.
Onnittelut vielä kaikille ehdokkaille ja äänestäjille. Äänet on käytetty ja kansa on puhunut. Sai kansa näköisensä edustajat taas kerran.
Vaalitaistelu oli ehdokkaiden osalta höpisijän mielestä fiksua. Olette oppineet, että toisia mustamaalaamalla ei edustuspaikkoja jaeta. Ne jaetaan omia arvoja ja vahvuuksia esille tuomalla.
Sanotaan, että kansa saa sellaiset edustajat kuin se ansaitsee. Kansan tuntoja kuunnellessa tulee kyllä mieleen, että valitut ovat jopa fiksumpia kuin valitsijansa. Mistä tällainen sitten putkahti mieleen?
Joillakin äänestäjillä on tapana kannustaa omiaan arvostelemalla ja halventavasti haukkumalla muita ennen vaaleja ja valittuja vielä jälkeen vaalien. Tähän eivät ehdokkaina olleet vaalitaistelun aikana juurikaan sortuneet. Kiitos siitä Teille.
Sitä sisällä möyryävan katkeruuden määrää ei joidenkin kohdalla voi käsittää. Joku psykiatri ehkä käsittäisi - tiedä häntä. Hoitopaikat maksavat, joten kalliiksi tulee!
Haukutaan ehdokkaita ja kun valinnat on tehty haukutaan valittuja. En voi lainkaan ymmärtää enkä käsittää. Maailmaa ei rakenneta niin, vaan se tehdään kannustamalla ja yhteistyöllä.
Suunta pitää löytyä, vaalien jälkeenkin! |
Kuka se sitten oikeasti lienee voittaja. Höpisijän mielestä se on kansa, joka on saanut taas äänensä kuuluviin. Valinnat on tehty - pulinat pois!
Edelleen höpisijää ihmetyttää se, että mitä ihmeen salaista äänestykseen liittyy?
Kuten joku radiossa sanoi: "Me olemme kansa, joka menee sumeilematta ventovieraan kanssa alasti saunaan, mutta kun kysyy ketä äänestit vaaleissa niin ollaan suut kiinni ja katsellaan kuusenlatvoja"
Taitaa olla sitä heikkoa itsetuntoa kaikki tyyni - se katkeruuskin!
Kommentit
Lähetä kommentti