On sitä ollut höpisijälläkin taas kiireitä. Ei ole ehtinyt kirjoittelemaan. Toisaalta eihän se näin ole vaan olisihan sitä ehtinyt. Vaan ei ole höpisijä viitsinyt tai muuten saanut aikaiseksi. Näin se menee monella saralla.
Mäntyharjun kunnassakin on tehty energiatehokkuussopimusta kuin Iisakin kirkkoa aikanaan. Se on myös helppotajuinen esimerkki julkishallinnon kiireen ja tehtävien priorisoinnin maailmasta.
Elettiin lokakuuta 2012 ja oli menossa energiansäästöviikko. Paikallislehti Pitäjänuutiset kyseli kunnalta energiatehokkuussopimuksesta: "Kaiken muun tekemisen rinnalla työtä ei ole lähtötasojen määritysten osalta pystytty vielä tekemään, mutta tärkeästä asiasta on kysymys, toteaa kiinteistöpäällikkö."
Lokakuussa 2013 oli taas energiansäästöviikko ja valoa näkyi putken päässä. Paikallislehti uutisoi jälleen: "Säädöksillä ja velvoitteilla edellytetään julkishallinnon toimijoilta vahvaa roolia energian säästöön liittyvissä asioissa. Mäntyharjun kunta on kuitenkin vielä ilman energiatehokkuusohjelmaa ja -sopimusta. Asia on kuitenkin tiedostettu ja kiinteistöpäällikön mukaan jotain saataneen asian osalta tehdyksi jo tämän vuoden puolella.
Energiankäytön tehostaminen ja energiatehokkuusohjelman laatiminen on osaltaan osoitus sitoutumisesta myös ympäristövaikutusten vähentämiseen.
Huomionarvoista on nykyisessä tiukassa rahatilanteessa energiaohjelmaan liittyneiden kuntien mahdollisuudet saada tukea energiakatselmuksien ohella energiaa säästäviin investointeihin. Harkinnan perusteella tukea voi saada tapauskohtaisesti myös tavanomaisiin säästöinvestointeihin. Saamalla asia kuntoon lisääntyy myös kansalaisten ja yritysten luottamus julkishallintoa kohtaan."
Lokakuussa 2014 oli tunnuttu palaavan takaisin lähtöruutuun paikallislehden uutisoidessa: "Motivan tarjoamaan energiaohjelmaan kunta ei ole vielä ehtinyt mukaan. Kiinteistöpäällikön mukaan energian säästämisen kokonaisvaltainen tarkastelu on jäänyt muiden kiireiden jalkoihin, mutta ohjelmaan liittyminen olisi aiheellista"
Energiatehokkuussopimuksen tekemisestä on tehnyt Mäntyharjun Sitoutumattomat myös aloitteen toukokuussa 2013.
Tässä on yksi havainnollinen esimerkki asioiden etenemisestä julkishallinnon organisaatiossa. Niin on kiire, että tuntuu tuulessa lähtevän tukka päästä. Vähänkin vakavammin kun asiaa pohtii niin kysehän ei ole kiireestä. Kyse on asioiden priorisoinnista ja hallinnasta sekä siitä miten tekemisiä ohjataan ja valvotaan.
Nyt taas meni jolla kulla kahvi väärään kurkkuun. Niin sen oikeastaan pitääkin mennä.
Aika näyttää missä homma makaa vuoden 2015 energiansäästöviikon aikoihin. Sehän on vasta ensi vuonna. Eihän tässä ole mikään kiire.
Höpistäänpä taas....

Kommentit
Lähetä kommentti