Tämä artiikeli on julkaistu Suomen Ladun Liikuttaja-lehdessä toukokuussa 2013.
Aloitin vuoden vaihteessa Savo-Karjalan latualueen yhteyshenkilönä ja
samaan aikaan oman yhdistykseni – Mäntyharjun Reissupolun – puheenjohtajana.
Molemmat roolit ovat vaatineet perehtymistä ja myös toiminnan arvioimista
uudelleen, välillä vähän kriittisestikin. Yhdistystoiminnan piirissä eletään
haasteellisia aikoja. Valtakunnallisella tasolla pohditaan liikunnan
kattojärjestöjen rooleja ja paikalliset haasteet liittyvät aktiiviväestön
ikääntymiseen.
Ruohonjuuritasolla
yhdistysten on entistä vaikeampia saada uusia aktiivisia ja toimintaan
sitoutuvia jäseniä mukaan riveihinsä. Julkisen sektorin tuki toiminnalle on
hiipumassa ja yritykset odottavat sponsoroinnilta selkeitä hyötyjä. Yhdistykset
joutuvat miettimään toimintansa tuotteistamista ja hinnoittelua. Entiset ajat
alkavat väistämättä olla taakse jäänyttä elämää se meidän on myönnettävä.
Viestinnän alueella
tapahtunut muutos pakottaa yhdistykset miettimään monia asioita uudelleen.
Yhdistysten kotisivut ovat tänä päivänä välttämättömyys ja sosiaalisen median
käytöllä on päivä päivältä suurempi merkitys. Sähköpostin käyttö ja
videopalaverit ovat tätä päivää.
Testimielessä rakensin
Savo-Karjalan latualueen kotisivuiksi osion oman yhdistyksemme kotisivuille.
Sivut löytyvät osoitteesta: www.reissupolku.sporttisaitti.com ja siellä alasivuna > Savo-Karjalan latualue.
Meidän pitää osata kohdistaa
toimintamme ja tuotteemme entistä selkeämmin oikeille kohderyhmille.
Yhteiskunnassamme tapahtunut selkeä yksilökeskeisyyden lisääntyminen on
nakertanut tilaa yhteisöllisyydeltä. Talkooväkeä on entistä vaikeampi saada.
Nämä asiat ovat tulleet
ensimmäisien kuukausien aikana tutuiksi niin oman yhdistyksen kuin latualueen
yhdistystenkin kanssa keskustellessa.
Meidän tulee vain
onnistua strategian luomisessa ja siinä miten saamme viestin perille.
Yhdistykset ovat saaneet
vastata kyselyihin ja saavat vastata myös tulevaisuudessa. Siitä pyrin pitämään kaudellani huolen. Tarkoitukseni
on saada yhdistyksissä keskustelun piiriin niin sähköisen median kehittäminen
kuin jäsenhankinnan ja alueelliseen toimintaan osallistuminenkin.
Käsittelin tässä
ensimmäisessä jutussani Liikuttajaan asioita yleisellä tasolla, mutta
seuraavassa jutussani tulen olemaan konkreettisempi ja tukeudun myös lukuihin
ja tilastoihin.
Höpistään taas uusilla aiheilla.
Kommentit
Lähetä kommentti