Jotain on pahasti menossa vikaan kun virkaa hoitavilta henkilöiltä viedään kaikki valtuudet hoitaa tehtäviään. Poliisista on tehty täysin hampaaton, vaikka he jo virkavalassaan lupaavat: "Kunnioitan jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia". Oikeuksien kunnioittaminen on muutakin kuin katsoa sivusta kun oikeutensa tietävät kansalaiset rötöstelevät kaikessa rauhassa. Kun on vastuussa esim. järjestyksen säilymisestä pitää olla myös valtuudet saada järjestys aikaan.
Kaiken huippuna saatiin nyt nähdä Helsingin opetusviraston päätös erottaa järjestyksen kouluun palauttanut opettaja virastaan. Millainenhan taulapää tämänkin viraston johdossa oikein istuu. Tämän viraston porukka pitäisi ensin vaihtaa ja miettiä kuka heidät on tehtäviinsä valinnut. Siitä saattaa löytyä oikea syntipukki! Opettajilla on iso vastuu oppilaiden turvallisuudesta ja koulun jätrjestyksestä. Lakien laatijoiden ja "ihmisoikeuksien" puolustajien tulisi muistaa, että kun virkamiehelle tai työntekijälle annetaan vastuuta pitää antaa myös oikeudet hoitaa hommat. Tämä on viime vuosina täysin unohtunut. Vai ovatko nämä lakeja ja pykäliä laativat näitä Pisa-tutkimuksissa hyvin menestyvän koulutuksen kasvatteja? Jos näin on niin jotain on vikaa tutkimuksissa.
Venäjällä rikoksia paljastanut mies laitettiin vankilaan. Sattumalta hän kuoli vankilassa. Nyt hänet aiotaan vielä tuomita rikoksista. Kuolleena. Ei mene siis naapurillakaan oikein hyvin.
Nehän uskalsivat tunnustaa talvisodan Mainilan laukauksetkin vasta yli 60 vuotta tapahtuneen jälkeen.
Hursti jakaa avun tarvitsijoille ruokaa Helsingissä. Espoolaisen siivousfirman vetäjän palkatessa virolaisia työntekijöitä alipalkalla töihin hän kertoo, että luontaisetuihin kuuluu ruokahuolto "Hurstin valinnasta". On siinä johtajalla moraali kohdilaan. Vai onko? Kenen tässä on vastuu?
Vastuuta pitää aina seurata oikeudet. Muuten homma ei pelaa. Miten taas on vastuun laita?
Talvivaara vuotaa taas... Kenen on vastuu?
Valtionyhtiö Itellalla on tytäryhtiö Neitsytsaarilla... kenen on vastuu?
Porilaiset taitavat voittaa Suomen mestaruuden jääkiekossa... tai ainakin hopeaa... Kenen on vastuu?
Hävitessä vastuu on valmentajan ja jos voitto sattuu kohdalle saa siitä myös kunnian.
Tälle Helsingin opetusviraston päättäjälle tulisi käydä samoin kuin jääkiekkovalmentajalle seitsemän hävityn pelin jälkeen.
Höpistään taas.....

Kommentit
Lähetä kommentti